Arvoisa puhemies! Mitä tulee Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaan, niin meillä on perustuslaissa aika selkeä kirjaus siitä, eli Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, ja valtioneuvoston työnjaossa ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu omalle vastuulleni. En ole nähnyt esimerkiksi laajassa koordinoinnissa toisaalta hallituksen sisällä ja tasavallan presidentin kanssa tässä isossa kuvassa ristiriitaa. Se, minkälaisia näkemyksiä eri hallituspuolueiden välillä on yksittäisistä toimista, lienee normaalin politiikan piirissä. Sitten mitä tulee edustaja Biaudet’n kysymykseen UN Womenista ja tästä mahdollisesta yhdistämisestä, niin sinänsä mehän tuetaan Suomena tietenkin pragmaattisesti sitä, että YK-järjestössä nyt yli 80 vuoden jälkeen katsotaan, että rahat käytetään tehokkaasti. Mutta tehokkaasti ei saa tarkoittaa sitä, että luovutaan keskeisistä prioriteeteista, ja yksi niistä keskeisistä prioriteeteista ja myös Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen kulmakivi on tietysti tyttöjen ja naisten oikeudet noin laajasti mutta erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyskysymykset ja ‑oikeudet. Siltä osin, jos olisi niin, että UNFPA ja UN Women yhdistyisivät, ei voisi käydä niin, niin kuin ilmeisesti joitain pyrkimyksiä on, että nimenomaan nämä kysymykset jäisivät ikään kuin mopen osaan. [Eva Biaudet: Kumpikaan!] Eli olemme avoimia sille, että mitä sitten tapahtuukaan järkevän rahankäytön puitteissa, niin näistä prioriteeteista ei tingitä. Mutta UN Women on tosiaan Suomen pitkäaikainen rahoituksen kohde, ja varmasti säilyy näin jatkossakin. Mitä tulee leikkauksiin toisaalta kehitysyhteistyöhön ja kriisinhallintaan, niin valitettavasti nyt kun katsotaan tulevaa kehyskauttakin, on vaikea nähdä, etteikö ulkoministeriön hallinnonalaan edelleenkin kohdistuisi leikkauksia. Se on sitten tulevan hallituksen asia katsoa, miten poliittisesti neuvotellaan erilaiset painopisteet ja toisaalta priorisoinnit ja poisvalinnat. Siihen en voi ottaa kantaa, mutta me kaikki nähdään, minkälaisessa taloudellisessa tilanteessa Suomi on. Ennen kuin mahdollisesti parempi aika koittaa, on tehtävä vaikeita ratkaisuja, ja näin on jouduttu tekemään tälläkin kaudella. Mitä tulee assosiaatiosopimukseen, niin se ei itse asiassa tällä hetkellä etene Euroopan unionissa, eikä Suomella ole tähän kysymykseen kantaa, mutta tietenkin, jos se etenee, niin sitten lähdetään kantaa muodostamaan. Sen sijaan Palestiinan tunnustamiseen Suomen valtioneuvostollahan on selvä kanta: vuosi sitten pääministeri esitteli täällä eduskunnalle vastauksessaan Suomen ehdot sille, mikä olisi tilanne, jossa Palestiinan valtio voitaisiin tunnustaa. Itse asiassa osa noista ehdoistahan on jopa täyttynytkin siltä osin, että Gazasta on panttivangit vapautettu ja tulitauko on saavutettu ainakin noin nimellisesti. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, niin valitettavasti sitä on kuitenkin edelleen rikottu. Ehkä se keskeisin ongelma tässä on edelleen se, että Hamas edelleen käyttää Gazassa valtaa, Israel toki ei ole myöskään vetäytynyt, ja nimenomaan se Hamasin aseistariisunta on ehkä se suurin kysymys. Kun itse vierailin alueella, sekä Israelissa että Palestiinalaisalueella, tuossa alkuvuonna, niin itse asiassa ei kumpikaan puoli, toisaalta Israel mutta ei myöskään palestiinalaishallinto, uskonut siihen, että Hamasia tuosta noin vain aseista riisutaan. Mutta vastaavasti minulla oli tällä viikolla mahdollisuus tavata tuolla YK-viikolla laajasti sekä israelilaisia että palestiinalaisia kansalaisjärjestöjä. Heidän yksi keskeinen toiveensa oli — no, nyt Israelissa on tietysti vaalit, mutta että myös Palestiinalaisalueella pyrittäisiin pitämään mahdollisimman pian vaalit, niin että sen pohjalta pystyttäisiin lähtemään legitimoimaan uutta hallintoa, koska valitettavasti on niin, että Palestiinalaisalueella on jo 20 vuotta siitä, kun vaalit on pidetty, ja se tietenkin asettaa omanlaisiaan kysymysmerkkejä sitten siitä, millä mandaatilla hallinto nyt toimii. Tietenkin tähän tunnustamiseen ja sitten laajemminkin Palestiinan valtion olemassaoloon pitäisi olla edellytyksenä myös se, että se tunnustaa Israelin olemassaolon ja sitoutuu Israelin turvallisuuteen, mutta toki myös se, että sillä on alueet käytettävinään. Nyt valitettavasti kyllä tilanne on se Länsirannalla, että Israel ihan täysin, sanotaan määrätietoisesti vie edellytyksiä kahden valtion mallilta sillä, että se laajentaa siirtokuntia ja käyttää jopa silmitöntä väkivaltaa palestiinalaisia kohtaan. Tämä UNRWA-kysymys — puhemies, jos vielä se, kun olen vielä ajan puitteissa: [Puhemies: Olkaa hyvä.] Tosiaan edustaja Tynkkynen ja myös edustaja Lindtman tästä kysyivät. Tämä on tosiaan ministeri Tavion puolen myöntöperusteita, mutta hän on itse sanonut myös julkisesti, että edelleen jatketaan viiden miljoonan euron osoitusta palestiinalaisten tukemiseen humanitaarisin keinoin, ja hänellä on ilmeisesti selvitys käynnissä siitä, minkälaisten järjestöjen kautta se on tehokkainta toteuttaa. Myös UNRWA on näiden arvioitavien järjestöjen piirissä, ja oletan, että hän saa jonkinlaisen virkaesityksen tästä syksyn aikana. Mikään kiirehän tässä sinänsä ei ole, koska vuoden loppuun asti vielä tämä jo sovittu UNRWA-maksatus juoksee, mutta sen jälkeen ensi vuoden osalta tehdään päätöksiä. Toki ensi vuonnakin niitä voi vielä tehdä. Sitten mitä tulee puolustusministerin matkaan, niin todella ministerit matkaavat, eikä niistä sen laajemmin käydä koordinaatiota tai kysytä ikään kuin mitään lupia, mutta se on hänen vastuullaan, ja toisaalta kuten tässä on todettu, on tietenkin tärkeää, että pidämme huolta myös meidän puolustusmateriaaliyhteistyön jatkumisesta.