Anna-Kaisa Ikonen
Anna-Kaisa Ikonen
KOKPirkanmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Isot investoinnit — niitäkin on tämän hallituksen aikana nähty ympäri Suomea — vaativat yleensä yhteistyötä julkisen ja yksityisen välillä. Siinä on tosi tärkeätä tehdä ero siihen, mikä on korruptiota. Minusta se on hirveän vakava sana. Se on todella vakava väite, ja minä en ole ainakaan itse sellaista nähnyt täällä. Siitä on mielestäni tärkeätä tehdä ero tässä meidän päätöksenteossa. Sen sijaan tapa, millä investointeja tässä hallituksessa on edistetty, on ollut vaikka se, että on tehty suurten teollisten investointien verohelpotuksia, on luotu uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka myötä on haettu tällaisia sujuvan luvituksen ketjuja, joilla saadaan vaikka puhtaan siirtymän investointeja edistettyä ja näin edelleen. Eli lainsäädäntötietä me voidaan viedä julkisella puolella ja helpottaa yksityisen investointeja. Edustaja Skinnari kaipasi näitä julkisen ja yksityisen yhteistyön malleja. Niitäkin on monenlaisia. Nämä areenahankkeet ovat sentyyppisiä, missä kansainvälisesti aika usein saadaan liikautettua areenaa eteenpäin sillä, että siihen lähtee julkinen myöskin pienellä panoksella mukaan. Tai jos me katsotaan laajemmin rakennushankkeita — niitä on sekä valtion että kuntien puolella — niin allianssimallit ovat yksi todella hyvä käytäntö tehdä julkisen ja yksityisen yhteistyötä. Siinä saatetaan kilpailuttaa hanke, suunnitella se yhdessä ja toteuttaa yhdessä. Aika monessa tapauksessa siinä on saatu hillittyä kustannuksia ja samaan aikaan myöskin saavutettu tavoitteet jopa etuajassa. Haluan tällä sanoa, että nyt kun me keskustellaan tästä yhteistyöstä, niin on hyvä nähdä, että myöskään hyvät julkiset päätökset eivät synny siellä kulmahuoneessa, virkahuoneessa, suljetuin ovin. Kyllä me tarvitaan vuorovaikutusta tässä yhteiskunnassa myöskin hyviin päätöksiin. Meidän pitää kuunnella meidän kansalaisia, yrityksiä, järjestöjä, eri toimijoita, kuntia, asiantuntijoita ja niin edelleen. Sitten on vain nähtävä se, että vuorovaikutus ei sinällään ole heikkous, vaan se on päätöksenteon vahvuus, ja on nähtävä myöskin se, että sitä kautta me saadaan sellaista tietoa, mitä yhdellä taholla ei koskaan yksinään ole. Eli yhteistyötä meidän pitää edistää, mutta se ero on tehtävä sitten, kun tehdään päätöksiä. Kun täällä kysyttiin, keitä varten päätöksiä tehdään, niin niitä tehdään suomalaisia varten, ja siinä kohtaa on sitten arvioitava ja mentävä myöskin asiaperuste edellä. Tämäntyyppisissä asioissa perusteet voivat olla sitä, että on kyseessä merkittävä investointi, työllistävä investointi, investointi, joka tuo meille tapahtumia, kulttuuria, urheilua, matkailua lisää, ja näistä asiasisällöistä löytyvät ne perusteet [Puhemies koputtaa] myöskin tämäntyyppisille investoinneille. Siksi nyt ollaan myöskin määrittämässä näitä kriteerejä, joilla tulevaisuus tällaisia isoja kansallisia investointeja tullaan valitsemaan.

Anna-Kaisa Ikonen — 21.07.2026 | Paljon Puhetta