Elina Valtonen
Elina Valtonen
KOKHelsingin vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Petteri Orpon hallitus on ollut johdonmukaisesti kasvun, suomalaisten työpaikkojen ja kukoistavan Suomen puolella mutta samalla myös avoimuuden ja asiallisten prosessien takana, niin kuin paitsi tänään keskustelussa myös tässä koko aiheessa on nähty ja koko prosessin osalta. Kun me puhutaan Suomen kasvusta ja kilpailukyvystä, puhutaan myös siitä, millaisena maailma meidät näkee. Samalla on todettava, että aika usein pääkaupunki on maan käyntikortti. Valtaosa kansainvälisistä vierailijoista, sijoittajista, toimittajista ja toki poliittisista päättäjistä aloittaa Suomen-vierailunsa Helsingistä. On siksi tärkeää, että myös Helsingin vetovoimasta huolehditaan. Se ei ole pelkästään kaupungin asia, se on koko Suomen asia. On erittäin tärkeää, että hallitus käynnistää nyt selvitystyön, jonka tavoitteena on se, että vastaavien hankkeiden valtiontuen hakemiselle määritellään yhdenmukainen ja selkeä väylä ja kriteeristö. Tämä tulee olemaan myös sitten kaikkien tulevien hallitusten työkalupakissa, jotta vältytään vastaavalta kuin tässä tilanteessa. On tärkeää, arvoisa puhemies, että Suomella on kaikki edellytykset toimia suurten kansainvälisten tapahtumien näyttämönä, ja tässä todella on niin, että meidän pitäisi keskittyä ei niinkään maan sisäiseen kilpailuun vaan kilpailuun maan rajojen yli. Me ollaan aika paljon Pohjoismaita jäljessä, niin kuin tiedetään, ja pitkälti myös laajemmin eurooppalaisia pääkaupunkeja. Myös Baltiaan katsotaan. On tärkeää, että meillä voidaan järjestää kilpailukykyisiä tapahtumia. Se luo paitsi työpaikkoja myös elämyksiä ja todella on se käyntikortti myös kansainvälisille vieraille. Tämän pohjalta uskon, että tässä hankkeessa päästään aikanaan eteenpäin, ja toivottavasti Suomen kasvun avaimet, jotka nyt Petteri Orpon hallituksen johdosta ovat todella löytyneet, jatkuvat myös tulevilla kausilla.

Elina Valtonen — 21.07.2026 | Paljon Puhetta