Arvoisa puhemies! Jäin miettimään tuota Eestilän ajatuksenjuoksun viimeistä pointtia. Minusta paras ministeriö olisi sellainen, joka pystyisi tekemään niin vaikuttavia julkisen talouden sopeutustoimia, että ne eivät heikentäisi palvelutasoa ja ne veisivät valtiontaloutta oikeaan suuntaan. Minun on kyllä pakko ihmetellä, onko siinä suhteessa valtioneuvosto kovin onnistunut. Kaikkein keskeisimmät säästötoimet, jotka on tehty, on tehty sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön hyvinvointitalouden pääluokkaan, ja ne uusimmat arviot, jotka me saimme valiokunnassa, ovat yli 4,5 miljardia säästöjä. Mutta me juuri tässä äsken kuulimme, kun valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja totesi, että valtiovarainministeriö laskee, että tältä vaalikaudelta toteutuvia säästöjä jää ainoastaan 2,8 miljardia, joten haastan tätä samaa ajattelua vielä askelen eteenpäin kysymällä: kuinka hyvin esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa, sosiaaliturvassa ja hyvinvointialueiden säästöissä toteutuvat tosiasiassa nämä säästöt? Ne perustuvat siihen, että sosiaaliturvaa on leikattu ajatellen, että nyt ihmiset menevät töihin, ja tämä suuri, ihmeellinen väittämä on osoittautunut kolmessa vuodessa tyhjäksi puheeksi. Tehtiin valtavat säästöt ilman, että ne realisoituivat, koska työllisyysvaikutukset jäivät saamatta. Arvoisa puhemies! Halusin kuitenkin pyytää nyt tähän keskusteluun puheenvuoron vain siksi, että moni köyhä, osaton ja sairas ihminen on soittanut tai laittanut viestin ja kysynyt, että jos meiltä kaikilta on näin paljon otettu, niin mihin ne rahat ovat menneet, koska moni kokee, että on osallistunut yhteiskunnan taloustalkoisiin aika vahvasti, mutta ihmettelee sitten, mihin ne rahat hävisivät. Me ollaan siis käsittelemässä täällä huippusuoritusta, jossa ajatellaan, että kyllä nyt on Suomi pantu kuntoon, nyt on velkaantuminen kääntynyt ja velkalaiva on, kuulkaa, muuttanut aivan asentoaan. Siis mihin ne rahat menivät, kun me joudutaan ottamaan maailman suurin vippi? Ei tämä velaksi eläminen mihinkään ole päättynyt. Ne menivät siihen, että keksittiin muita menoja niiden 10 miljardin säästöjen sijasta, jotka osoittautuivat erityisesti oikeistoa tukeviksi säästöiksi. Nyt moni kysyy, onko tämä reilua, että me näin paljon otetaan jälleen lainaa ja velkaantuminen ei käänny ja velkaannumme enemmän kuin mikään aikaisempi hallitus. Me säästimme näin paljon rahaa köyhiltä ja sairailta, mutta tässä on lopputulos. Joku muu vohki nämä rahat taskuunsa, ja sitä moni ihmettelee, miten tässä näin pääsi käymään. Kysymys on siis hallituspuolueille: mihin ne rahat menivät?
Krista Kiuru
SDPSatakunnan vaalipiiri