Sofia Virta
Sofia Virta
VIHRVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kokoomus lupasi vähemmän velkaa, enemmän työtä ja toimeentuloa. Kuitenkin hallituksen johdolla Suomessa on nyt Espoon kaupungin verran työttömiä. Konkursseja ja julkisen sektorin irtisanomisia on nähty tässä mittaluokassa viimeksi surullisen kuuluisan 90-luvun laman aikaan. No, perussuomalaiset, te lupasitte, että pienituloisilta ei leikata — päätöstenne myötä yli 30 000 suomalaista lasta lisää on pudonnut köyhyyteen. Jos jossakin tämä hallitus on onnistunut, niin siinä, että työtä ja toimeentuloa on vielä vähemmän eikä talous ole kasvanut. Voisi jopa ehkä sanoa, että kokoomus taitaa olla Suomen historian degrowth-myönteisin hallitus, mutta tekee senkin väärin — kakkua kun ei ole yhtään enemmän, mutta se vähäkin jakautuu entistä epäreilummin. Me vihreät olemme esittäneet, että työn ja toimeentulon verotusta kannattaa keventää mutta vastineeksi haittoja pitää verottaa kovemmin ja saastuttamisella olla hinta. Kysynkin, arvon valtiovarainministeri Purra: miksi tämän suurtyöttömyyden aikaan te olette valinneet sen sijaan tehdä tehottomat yhteisöveron alennukset velaksi ja leikata suomalaisilta työttömiltä, suomalaisilta sairaanhoitajilta ja suomalaisten kouluttautumismahdollisuuksista meidän esittämiemme vaihtoehtojen sijaan?