Ville Kaunisto
Ville Kaunisto
KOKKaakkois-Suomen vaalipiiri

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Erinomaisia puheenvuoroja. Siitähän tulevaisuusvaliokunta on tosissaan tunnettu, että me keskustelemme, ja se on tässä ajassa aika iso signaali ulospäin. Meidän roolihan edustajina, on sitten tulevaisuusvaliokunnan jäsen tai ei, on aika merkittävä, on sitten kysymyksessä yhteisen tulevaisuuden rakentaminen tai sen kuilun kaventaminen, mikä ehkä välillä poliittisessa keskustelussa tuntuu olevan esillä, mutta myös sen tulevaisuustyön tekeminen, sitä mitenkään vähättelemättä. Siis tämä on erinomaista, että tulevaisuusvaliokunta haluaa vaikuttaa kokonaisuutena tulevaisuuden rakentamiseen, mutta itse näen, että meidän jokaisen edustajankin rooli on omassa puolueessa, omissa viiteryhmissä viedä niitä viestejä, mitä me tulevaisuusvaliokunnasta saadaan. Ne syötteet ovat aivan mahtavia. Ei ole sellaista keskustelua ollut itselläni poliittisella uralla, jota ei olisi voinut aloittaa jollain tavalla viitaten tulevaisuusvaliokunnan työhön ja niihin ajatuksiin, mitä olen päässyt kuulemaan. Eli sekin työ, se vaikuttavuustyö, täytyy tehdä monella eri tasolla, ja siinä on kyllä hienoa ollut seurata kollegoiden työtä. Ehkä vielä haluan sanoa teknologiasta ja sen kehityksestä, kun me puhutaan nyt tekoälybuumista ja siitä pystysuorasta kehitysseinästä ja tietyllä tavalla eksponentiaalisesta kehityksestä, niin on tärkeää, että usein juuri sillä hetkellä, kun luullaan, että tämä ylämäki tai kehityksen määrä ei ikinä lopu, tulee suvantovaihe, tulee sellainen hetki, jossa katsotaan, millä tavalla tämä teknologia itse asiassa otetaankaan yhteiskuntaan ja miten se tulee yhteiskuntaan, ja sitten siellä tulee niitä uusia kehityskulkuja, jotka pohjautuvat siihen teknologiaan. Eli tälläkin hetkellä on äärimmäisen tärkeää, että tätä kokonaisuutta mietitään ja niin kuin edustaja Vähämäen hienossa työssä, monta vuotta jatkuneessa työssä, nostetaan esiin sitä, mitä kaikkea muuta pystyy siihen ympärille rakentumaan. Ennen kaikkea siihen mielestäni pitää sitoa se Suomen rooli: millä tavalla Suomi voi olla ei pelkästään menestystarina tässä kokonaisuudessa vaan ennen kaikkea yksi voima, joka pystyy maailmalla osoittamaan niitä ratkaisuja, mitä meillä haasteisiin on. Ja väkisin, kun teknologiasta puhutaan, on se tekoälyä tai mitä vain teknologiaa, niin se puhtaan energian rooli nousee keskiöön ja myös ne innovaatiot sillä puolella. Uskon, että Suomella on aika paljon annettavaa tähän, ja se toimii myös pohjana sille teknologiselle kehitykselle, mitä maailmalla tehdään. Itse näen niin, että puhutaan sitten ilmastonmuutoksesta tai ekologisesta kriisistä, niin tässä on niitä ratkaisun avaimia, millä Suomi pystyy todella maailmalla tuomaan toivoa ja myös kotiuttamaan tulovirtaa sitä kautta, että me olemme ratkaisemassa kaupallisilla keinoilla maailman ongelmia. — Kiitos.

Ville Kaunisto — 27.05.2026 | Paljon Puhetta