Arvoisa puhemies! On tietysti erittäin valitettavaa, että olemme tässä keskustelussa valtion alijäämästä. Tämä selonteko on vakava paperi. Kyse on siis siitä, että Suomi on joutunut Euroopan unionissa liiallisen alijäämän menettelyyn, velkaantunut liikaa ja joutunut niin sanotulle tarkkailuluokalle. Jos hallitus olisi onnistunut hallitusohjelman mukaisesti talouspolitiikassaan, me emme olisi tässä tilanteessa. Tämän hallituksen piti vakauttaa velkasuhde — ei vakauttanut. Piti taittaa velkaantuminen — ei taittanut. Piti luoda edellytykset 100 000 uudelle työpaikalle — ei luonut. Piti painaa julkisen talouden alijäämä yhteen prosenttiin suhteessa bkt:hen — ei painanut. [Antti Lindtman: Neljä pinnaa!] Hallitus ei ole saavuttamassa ensimmäistäkään itse itselleen asettamasta keskeisestä taloustavoitteesta, ei ensimmäistäkään. Arvoisa puhemies! Selonteko paljastaa hallituksen talouspolitiikan todellisen tilan. Valtioneuvosto itse myöntää, että vuoden 27 osalta on riski, että Suomi poikkeaa korjaavalta nettomenopolulta. Hallitus siis tietää, että ongelma on edessä, mutta mitä tekee hallitus? Se ei tee tarvittavia päätöksiä nyt, se ei korjaa kurssia, se ei kanna vastuuta nyt. Se sanoo seuraavansa tilannetta ja arvioivansa lisätoimia myöhemmin. [Perussuomalaisten ryhmästä: Aika paksua!] Tämä ei ole johtamista, tämä on odottamista. Tämä ei ole vastuuntuntoa, tämä on vastuun siirtämistä. [Sari Sarkomaa: Onneksi valtiovarainministeri Saarikko toimi!] Nyt hallitus on siirtämässä laskua vaalien yli seuraavan hallituksen pöydälle. Jos vuoden 27 poikkeama syntyy, se pitää paikata vuonna 28. Valtiovarainministeriön arvion mukaan tämä tarkoittaa noin 2,7 miljardin euron sopeutusta heti vaalien jälkeen — siis 2,7 miljardia euroa välittömästi vaalien jälkeen. Myös vuonna 29 ja sen jälkeen tarvitaan lisää sopeutusta, jotta kiihtyvä velanotto saadaan kuriin. Hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa valtio ottaisi vuosina 27—30 yhteensä 64 miljardia euroa lisää velkaa. Se on valtava määrä. Hallitus ei siis jätä seuraajilleen vain yhtä vaikeaa budjettivuotta, se jättää pitkän, vaikean ja EU:n valvonnassa tapahtuvan korjausuran. Arvoisa puhemies! Viime viikolla lähetekeskustelussa oli valtion velkakaton korottaminen. Kun hallitus pyytää eduskunnalta 65 miljardin euron lisävaltuutta velanottoon, sen pitäisi myös itse sitoutua siihen, ettei se pidä lisäsopeuttamisessa välivuotta vaalien vuoksi. Hallituspuolueet puhuvat velkajarrusta, mutta käytännössä ne ovat painaneet velkakaasua. Samaan aikaan, kun Suomi on liiallisen alijäämän menettelyssä, hallitus vie eteenpäin yleistä yhteisöveroalennusta, joka heikentää valtion verotuloja. Vanhojen voitollisten suuryritysten veroalea rahoitetaan velaksi, vaikka yhteisöveron taso ei ole Suomen investointien kynnyskysymys. Hallituksen tekemät pisteverot ovat päinvastoin merkittävästi haitanneet investointeja Suomeen. Se ei ole vastuullista taloudenpitoa, se on vaalipolitiikkaa veronmaksajien piikkiin. Tietysti kaikilta puolueilta voi kysyä: Oletteko sitoutuneita siihen, että seuraava hallitus toimeenpanee velkajarrusopimuksen mukaiset päätökset, vai onko ovi avoinna myös velkajarruttomille? Oireilua tästä on nyt jo selkeästi nähtävissä. On täysin selvää, että seuraava hallitus joutuu sopeuttamaan voimakkaasti, mutta se on tehtävä ajoissa ja oikeudenmukaisesti — ei niin, että leikataan ihmisten peruspalveluista ja samaan aikaan jaetaan velkarahalla veroalea suuryrityksille. Puhemies! Suomi tarvitsee suunnanmuutosta: työtä, turvaa, yrittämistä ja tulevaisuudenuskoa. Hallituksen on peruttava valtiontaloutta heikentävä yhteisöveroale ja ryhdyttävä lisätoimiin, ei vaalien jälkeen, vaan nyt. Muuten meillä on edessämme menetetty vuosi. Tämä hallitus on kolme vuotta syyttänyt edellistä hallitusta talouden tilasta [Perussuomalaisten ryhmästä: Syystäkin!] ja viimeisen vuoden se siirtää vastuuta tuleville hallituksille. Tämä hallitus tulee jäämään historiaan välikauden hallituksena. Suomea ei voi johtaa vaalikalenteri edellä, [Pia Sillanpää: Eikä tyhjällä paperilla!] Suomea pitää johtaa vastuu edellä.
Mika Lintilä
KESKVaasan vaalipiiri