Arvoisa puhemies! Suomen talouden tilanne on ollut niin pitkään niin vaikea, että on aivan selvää, että me tarvitaan lisää kunnianhimoa ja me tarvitaan lisää rohkeutta. Se, mitä on tähän saakka tehty erinäisillä hallituskausilla, ei ole riittävällä tavalla toiminut, koska tänäänkin ollaan tässä tilanteessa. Ja hallitus jo tietää, mitä ajattelen teidän tekemästä politiikasta — en lähde sitä kertaamaan. Mutta ajattelen, että kyllä me tässä tilanteessa tarvitaan pidemmälle ajattelua niin, että mihin me synnytämme sitä uutta työtä, miten me vaikka varmistamme, että samaan aikaan, kun me Suomessa käytetään luonnonvaroja aivan valtavasti suhteessa väestöön, me saadaan siitä enemmän arvoa — miten me voidaan tuhota vähemmän luontoa ja saada enemmän arvoa —, saadaan korkeamman laatuisia tuotteita, nostettua jalostusarvoa, lisää innovaatioita ja lisää työtä. Se vaatii jonkinlaista uutta ajattelua. Tämä ei tapahdu itsestään. Se vaatii sitä, että niitä vanhoja rakenteita uskalletaan ravistella, on kyse sitten siitä yritystukijärjestelmästä tai meidän verotusjärjestelmästä. Hollanti on erinomainen esimerkki siitä, miten kiertotaloudella on luotu työtä, luotu vientituotteita, nostettu arvoa: uskallettiin tehdä eri tavalla. Tämä on se, mitä minä nyt toivon hallitukselta. En toista enää sitä, että älkää leikatko pienituloisilta ja sairaimmilta — olen sitä mieltä, mutta tiedän, että teette niin silti — mutta voisitteko vielä tämän viimeisen vuoden [Puhemies koputtaa] aikana tehdä jotain rohkeaa, oikeasti rohkeaa, siellä talouspolitiikan puolella, kun sieltä järjestöistä [Puhemies koputtaa] leikkaaminen ei ole rohkeaa, ja tarttua kiertotalouden mahdollisuuksiin?
Sofia Virta
VIHRVarsinais-Suomen vaalipiiri