Jari Koskela
Jari Koskela
PSSatakunnan vaalipiiri

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kaikille meillä täällä salissa lienee selvää, että lähtökohdat tällä hallituksella eivät olleet mitenkään parhaat mahdolliset. [Timo Harakka: Ennätystyöllisyys!] Taakkaa oli riittävästi jo lähtötilanteessa. Mutta nyt me käsittelemme tulevaisuutta elikkä julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 27—30. Näkymät ovat maailmanpoliittisen tilanteen vuoksi vielä, sanoisin, entistä synkemmät. Tiedämme, että valtionvelkaa kasvatettaisiin 17,4 miljardiin, jos mennään vuoteen 2030. On kuitenkin hyvä muistaa, että nykyisillä arvioilla tästä velasta kaksi kolmasosaa olisi korkoja ja puolustusmenoja, elikkä se yksi kolmasosa jäisi muulla tavalla katettavaksi. Varmaan olemme samaa mieltä, että näihin on vaikea vaikuttaa. Kysyisin nyt valtiovarainministeriltä tai pääministeriltä: kuinka paljon velanottoa olisi lisätty ilman nykyisen hallituksen monia sopeutumis-, kasvu- ja rakenteellisia uudistuksia? [Eduskunnasta: Mielikuvitusmaailma!]

Jari Koskela — 06.05.2026 | Paljon Puhetta