Merja Kyllönen
Merja Kyllönen
?Oulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Kun tuolta salin oikealta laidalta niin ahkerasti yksijäsenistä vasemmistoa kurmuutettiin, kun kaikki eivät muista, että meillä on vasemmisto ja SDP noin niin kuin erikseen, niin ajattelin tulla vastaamaan vasemmiston puolesta. Olen itsekseni pohtinut aika paljon näitä talousasioita, vaikka olen toki kuullut vuosikaudet siitä, että vasemmisto ei mitään rahasta ymmärrä. Mutta olen sen ymmärtänyt jo aikaa sitten, että talouttamme tarvitsisi tasapainottaa ja velkaantuminen katkaista, mutta niistä keinoista en ole ihan samaa mieltä nykyhallituksen kanssa. Nämä talakoot ei ole ihan tasapuoliset, jos näin kainuulaisittain sanotaan. Onhan se toki totta, että voi sitä komissiotakin pelätä ja komission takia lähteä taloutta kuromaan kuntoon, mutta se komissio ei ole ehkä niinkään pelottava kuin se toimenpidemalli, mikä meillä tällä hetkellä tässä valtiontaloudessa on. Meillä on nimittäin semmoinen kiva juttu kuin valtiontalouden kehysmenettely, joka on vuosien ajan oikeastaan ohjannut jo useammankin hallituksen sille tielle, että me ollaan juustohöylätty, me ollaan leikattu, me ollaan katkottu jalkoja ja käsiä järjestelmältä, mutta me ei olla koskaan päästy juurisyihin, ydinongelmiin, niihin isoihin haasteisiin, mitkä oikeasti aiheuttavat meille ne talouden ongelmat. Ja voisin sanoa, että tuossa kun käytin oman debattipuheenvuoroni silloin joskus hamassa ajan alussa tänä päivänä, niin vähän tuli semmoista hymähtelyä ja naureskelua, että ”no mitä se nyt se OECD”. No se on vaan semmoinen jännä orgaani, joka tutkii näitä valtiontalouksia, sivistysvaltioita ja pohdiskelee sitä, millä tavalla voitaisiin tätä meidän järjestelmää uudistaa ja kehittää kestävällä tavalla niin, että ne hyvinvointivaltiot ja demokratiat säilyisivät murentumatta. Olenhan tuossa aika monta kertaa kuvannut sitä, että meillä on näitä isoja rahareikiä tässä yhteiskunnassa ihan siellä soten sisällä. Olen keskittynyt vain niihin. Niitä rahareikiä on muuallakin: niitä on hankinnoissa, niitä on tässä meidän koko yritystukijärjestelmässä, niitä on monella muulla osa-alueella, ja kaikissa puhutaan miljardeista. Mutta se on mielenkiintoista, että meillä keskitytään aina vain siihen yhteen osa-alueeseen, että mikä on leikkaamista tai säästämistä, ei siihen, että me korjattaisiin oikeasti. Ei se havahduttanut ketään tänäkään päivänä, että minä sanoin, että meillä on 22 miljardia liikkumavaraa, jos me lähdetään korjaamaan niitä isoja ongelmia. No se liikkumavara ei ole ensi viikolla, eikä se ole vuoden päästä. Se kehysmenettely on se, joka johtaa siihen ajatteluun, että sen pitää olla vuoden päästä. Se on se, mitä VM ajaa. Se on se, mitä virkamiehet siellä hokevat. Mutta jos juttelee VM:nkin virkamiesten kanssa, niin kyllä he sanovat, että nämä isot ongelmat pitäisi korjata mutta se vaatii sen, että poliittinen päätöksenteko ilmoittaa, että me tehdään se 12-vuotinen ohjelma tai kahdeksanvuotinen ohjelma tai millä aikajänteellä me ajatellaan, että ne asiat ovat realistisesti korjattavissa. Asiantuntijat pystyvät antamaan meille siihen informaatiota ja taustatietoa, millä tavalla se on tehtävissä. Jos minä ajattelen sitä tilannekuvaa, mikä meillä tällä hetkellä on vaikka omalla hyvinvointialueellani: Meillä on erittäin isot haasteet ihmisten hyvinvoinnissa, erittäin isot haasteet lapsiperheissä. Ja missä syntyvät isoimmat rahareiät? Siinä, kun lapsiperheissä voidaan huonosti, kun tulee ylisukupolvista köyhtymistä ja nähdään se, että perheet eivät pysty huolehtimaan omistaan. Lastensuojelussa on valtavat kulut joka vuosi. Mutta miten päästään kiinni? Tarvitsisi satsata sinne ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tarvitsisi muutaman vuoden ajan pistää enemmän euroja siihen, että tehdään oikeasti niitä korjaavia toimia. Mutta ei pysty, kun on kehykset kaulassa ja sen jälkeen on hampaat naulassa, täysin kykenemätön tekemään korjausliikkeitä. Ja varsinkin nyt, jos katson tätä talouskuvaa, ratkaisuja tehdään siitä näkökulmasta, että sanotaan, että me mahdollistetaan teille hyvä toiminta, mutta sori, kaverit, me otetaan teiltä kuitenkin rahat pois. Teepä siinä sitten ennaltaehkäisevää työtä — laita vaan kehykset kaulaan ja leikkaile sitten kaikenlaista. Ja se on kyllä pakko sanoa, että ennen perussuomalaisilla oli vielä kirves puun juurella, kun puhuttiin komissiosta ja EU-politiikasta, nyt on vain pelkät sakset.

Merja Kyllönen — 23.04.2024 | Paljon Puhetta