Sebastian Tynkkynen
Sebastian Tynkkynen
?Oulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Tuttu kaava toistuu: hallitus toi eduskuntaan valtiolle säästöä tuovan lain, ja vasemmisto vastustaa. Tästäkään ei saa säästää, ei missään nimessä. Tällä kertaa säästöjä ei saisi kohdistaa maahanmuuttajille tarjottaviin avokätisiin kotoutumispalveluihin. Tämä hallitus ajattelee toisin. Hallitusohjelma lähtee siitä, että kotoutumisessa aletaan painottamaan enemmän tulijan omaa vastuuta kotoutumisesta ja käytännön asioiden hoitamisesta. Nyt esitetään, että kunnille ja hyvinvointialueille maksettavan kotoutumiskorvauksen maksuaikaa lyhennetään vuodella. Vähemmän viranomaisvastuuta, enemmän tulijan omaa vastuuta. Tuloksena tehokkuutta ja säästöjä. Seuraavana säästökohteena on maahanmuuttajille tarjottava aikuistumisen tuki. Tällä hetkellä yksin tullut maahanmuuttaja voi saada tätä aikuistumisen tukea aina 25 ikävuoteen saakka. Jatkossa ikäraja olisi 23 vuotta, edelleen varsin kohtuullinen. Hallitusohjelman toinen periaate on, että kotoutumisjärjestelmää muokataan velvoittavaksi. Jos henkilö on sopinut tapaamisen, josta aiheutuu tulkkauskustannuksia, mutta henkilö ei koskaan saavukaan paikalle, jatkossa häneltä voidaan periä maksu. Tähän saakka lasku on lähtenyt veronmaksajille. Tällaisia muutoksia siis oppositio vastustaa. Sitä on vaikea ymmärtää. Kotouttaminen on hyvin kallista puuhaa. Jos katsotaan pelkkää työ- ja elinkeinoministeriön sektoria, kotoutumista rahoitettiin jo tältä osin noin 197 miljoonalla eurolla vuonna 2022 — melkein 200 miljoonaa vuodessa. Kokonaiskustannukset jakaantuvat kuitenkin paljon tätä laajemmalle. Kun maahanmuuttaja tulee Suomeen, valtio on velvoitettu maksamaan kunnille ja sote-alueille kotouttamiskorvausta 2 300 euroa vuodessa seitsemän vuotta täyttänyttä kohden ja 6 845 euroa vuodessa alle seitsemänvuotiasta henkilöä kohden. Tätä laskennallista korvausta maksetaan nykyisellään kolmen vuoden ajan ja kiintiöpakolaisen kohdalla neljän vuoden ajan. Lisäksi maksetaan korvauksia toteutuneiden kustannusten perusteella. Kunnat ovat kuitenkin jo pitkään todenneet, että eivät nämäkään rahat riitä. Eikä ihme, lista kustannuksia aiheuttavista palveluista on pitkä. Pelkässä kotouttamislaissa on pykäliä yli sata kappaletta. Marinin hallituksen toimesta homma vietiin niinkin pitkälle, [Puhuja naurahtaa] että jopa kaupassa käynnin avustaminen haluttiin kuntien työntekijöiden tehtäväksi. [Miko Bergbom: Ohhoh! — Joakim Vigelius: Ohhoh!] Lienee sanomattakin selvää, että tämä hallitus aikoo tällaisen järjettömyyden perua. Kotouttaminen on päästetty paisumaan varsinaiseksi kustannuspommiksi. Arvoisa puhemies! Pelkästään tulkkauksen tuntihinta voi olla jopa 80 euron luokkaa. Vertailun vuoksi selvitin, niin samalla tuntihinnalla saa kaivinkoneen kuljettajan kera omalle pihalleen tekemään töitä. [Mikko Polvinen: Hyvä vertaus!] No, kaivurifirman kanssa yleensä saa, mitä tilaa, mutta näissä tulkkaustilanteissa voi käydä niinkin, että ajan varannut maahanmuuttaja ei saavukaan paikalle. Näin käy arviolta 5—10 prosentissa kaikista varauksista. Tulkin kulut juoksevat, ja veronmaksajien rahaa palaa taivaan tuuliin. Entä sitten aikuistumisen tuki, jota yksin tulleille maahanmuuttajille tarjotaan aina 25 ikävuoteen saakka? Esimerkiksi Helsingin kaupunki kertoo, että aikuistumisen tukeen oikeutetulla henkilöllä on tukenaan vastuusosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja ja psykologi. Palveluita voi saada myös sähköisesti sekä ryhmätoiminnassa, ja palveluun on varattu toimipiste ja puhelinpalvelu. Kyllä moni miettii, onko tämä oikeudenmukaista. Onko meillä tällaisiin maahanmuuton all inclusive ‑palveluihin todella varaa? No, ei meillä ole. Siksi hallitus säästää myös näistä maahanmuuton kuluista. — Kiitos.