Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Suhoselle tästä tärkeästä keskustelualoitteesta, ja ennen kaikkea kiitos siitä, että annatte kasvot sille, että sieltä voi ponnistaa pitkälle ja kauas. Se on monelle lapselle ja nuorelle jotain sellaista, jota voi olla sanoin kuvailemattoman tärkeää kuulla ja nähdä. Lapsista ja nuorista, jotka ovat lastensuojelussa, suurin osa on nähnyt sellaisia asioita, joita kenenkään ei elämänsä aikana pitäisi nähdä. He ovat myös selviytyjiä, he ovat tulleet läpi melkoisten myrskyjen, ja he vaativat meiltä sitä, että joku kannattelee ja tarjoaa käden silloin jos vanhemmat eivät ole pystyneet auttamaan. Ei kukaan vanhempi ajattele, että haluan tilanteeseen, jossa minun lapseni joudutaan sijoittamaan tai jossa en pysty hänestä huolehtimaan, mutta tilanteet ja ongelmat ovat moninaisia. Mutta se, mikä on varmaa, on, että kyllä me epäonnistumme niin kauan kun meillä yksikin lapsi menehtyy tai vammautuu esimerkiksi häneen kohdistetun väkivallan seurauksena tai yksikin nuori päätyy päättämään elämänsä vaikka junaraiteelle, vaikka hän on ollut jo lastensuojelun piirissä. Näitä hautajaisia minäkin olen ollut viettämässä. Se on anteeksiantamatonta meille yhdessä, miten me emme edes silloin onnistu. On onnistuttava vaikuttamaan ajoissa jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät. [Puhemies koputtaa] Kysynkin ministeriltä: mitkä ovat ne konkreettiset toimet, joilla pyritte ehkäisemään sitä, että lapset ja nuoret edes tarvitsisivat lastensuojelun palveluita?