
Arvoisa puhemies! Suomi ja Eurooppa ansaitsevat järkevämpää EU-sääntelyä — sääntelyä, joka keskittyy unionin toimivallassa oleviin asioihin ja ottaa paremmin huomioon jäsenmaiden kansalliset erityispiirteet. EU:n on keskityttävä asioihin, jotka on järkevä hoitaa unionin tasolla: talouteen, ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan sekä länsimaisten arvojen, vakaan turvallisuusympäristön ja demokratian edistämiseen. Meidän tulee pitää kiinni Euroopan unionin läheisyysperiaatteesta, eli päätökset on tehtävä lähellä ihmisiä. Euroopan unionia tulee kehittää omavaraisemmaksi. EU:n omien varojen järjestelmää voidaan vahvistaa esimerkiksi erilaisilla haitta- ja päästöveroilla. [Sofia Virta: Lisää päästö- ja haittaveroja!] Tutkimus- ja innovaatiopolitiikassa EU:lla on järkevä rooli, joka hyödyttää koko unionia. EU:n tulevan kauden keskeisenä tavoitteena on oltava turhan sääntelyn purkaminen sisämarkkinoilta. Meidän on keskityttävä avaamaan sisämarkkinat, ei sääntelemään niitä hengiltä. Kauppasopimuksilla meidän on mahdollista vaikuttaa niin talouskasvuun, maailmantalouden ja turvallisuusympäristön dynamiikkaan kuin ympäristöstandardeihinkin. Pääomamarkkinaunionissa on vihdoin otettava konkreettisia askelia. Pääomat ja investoinnit on saatava liikkumaan niin kuluttajien, yrittäjien kuin investoijien osalta saumattomasti unionin sisällä. Yhtään uutta rahoitusinstrumenttia EU ei tarvitse — nykyisiäkin käytetään kehnosti — vaan valtiontuissa on palattava sovittuihin sääntöihin. Suomi voi olla kokoaan isompi toimija unionissa asiantuntevalla, ennakoivalla ja aktiivisella vaikuttamisella. [Puhemies: Aika!] Siksi EU-politiikan on sekä saatava suurempi painoarvo meidän poliittisten päättäjien ja virkakunnan tekemisessä [Puhemies koputtaa] että kuuluttava tässä salissa ja näyttävä laajemmin [Puhemies: Aika!] kotimaisessa mediassa. — Kiitos. [Mauri Peltokangas: Se oli topakka puhe!]