Arvoisa puhemies! Me olemme tällä hallituskaudella ensinnäkin tehneet aluehallinnon uudistuksen, ja siinä meidän lähtökohtamme oli alueellinen läsnäolo, eli siinä pysyttiin läsnä kaikissa maakunnissa. Sitten kun nyt kysymykset oikeastaan koskevat näitä viranomaisten asiointitoimipisteitä, niin niiden osalta meidän linjamme on, että taataan ihmisille kohtuullinen asiointietäisyys erilaisiin palveluihin. Tätä varten me toimme tämän vuoden alusta esityksen: tuli voimaan tämä laki valtion palveluitten saatavuudesta ja toimintojen sijoittamisen perusteista, joka velvoittaa kymmenen keskeistä viranomaista tuottamaan näitä palveluita Suomi-pisteissä. Näitä rakennetaan vuoteen 2030 mennessä. Näissä ovat mukana Lupa- ja valvontavirasto, DVV, väestötietovirasto, elinvoimakeskus, Maahanmuuttovirasto, Maanmittauslaitos, Oikeuspalveluvirasto, poliisin lupahallinto, Rikosseuraamuslaitoksen yhdyskuntaseuraamusvirasto, Ulosottolaitos ja Verohallinto, ja samalla tuodaan mukaan myöskin Kelan, kuntien ja hyvinvointialueitten palveluita. Nämä tavallaan tuovat helpommaksi ihmisten asioinnin, niin että mahdollisimman läheltä voi asioida useamman viranomaisen kanssa yhtä aikaa. Näiden rinnalla säilyy vielä [Puhemies koputtaa] viranomaisten omaa toimipisteverkkoa, ja sitten on vielä näitä vanhoja sopimuksiin perustuvia [Puhemies koputtaa] yhteispalvelupisteitä. — Kiitos.
Anna-Kaisa Ikonen
KOKPirkanmaan vaalipiiri