Arvoisa puhemies! Keskusta on tehnyt jo kaksi välikysymystä suurtyöttömyydestä. Miksi kaksi? Koska tilanne on mielestämme sietämättömän huono. Meillä on valitettavasti koko Euroopan unionin pahin työttömyystilanne, ja tämähän on aivan uskomattoman huono tilanne. Tähän ei pidä tyytyä, ja siksi haluamme kirittää hallitusta tekemään enemmän työttömyyden painamiseksi laskuun. Olette sanonut, että uusia työllisyystoimia on suunnitteilla. Millä mallilla tämä valmistelu on tällä hetkellä? Ja ennen muuta peräänkuulutamme nopeasti vaikuttavia toimia. [Juha Mäenpään välihuuto] Kaksi ehdotusta, mitkä olisivat helposti toteutettavissa nopeasti, olisi perua kaksi huonoa päätöstä: 1. Palauttakaa verotuksen hyvin toiminut kotitalousvähennys ennalleen. 2. Palauttakaa työttömyysturvan suojaosa. Miten suhtaudutte, työministeri, näihin ehdotuksiin? Ja mitä vielä aiotte tehdä nuorisotyöttömyyden suhteen, joka on erityisen vakava työttömyyden muoto? Jotain olette tehneet, mutta valitettavasti ette alkuunkaan vielä riittävästi. Eli, puhemies, onko meillä nyt viimein lupa odottaa nopeasti vaikuttavia [Puhemies koputtaa] työllisyystoimia?
Antti Kaikkonen
KESKUudenmaan vaalipiiri