Ville Kaunisto
Ville Kaunisto
KOKKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Kaksi suurta murrosta maailmalla: toinen on suurvaltapolitiikan voimistuminen, ja toinen on teknologian ja tekoälyn jyrkkä kasvukulmakerroin. Valitettavasti näissä molemmissa asioissa Eurooppa on hyvin pitkälti pelikenttä, ei pelaaja. Tämä on huolestuttavaa. Vaikka on sanottu, että asiaan on herätty, niin herääminenhän ei ole teko, ja se on vasta heräämistä. Kun Yhdysvallat omalla tavallaan vähentää rooliaan maailmassa, niin tämähän on meidän mahdollisuutemme kasvaa. Siis kysymys on siitä, nähdäänkö kriisissä mahdollisuus, mutta se tarkoittaa sitä, että me toimimme kumppaneina, emme opettajina. Ja kuten nyt on toimittu, uusia kauppasopimuksia tarvitaan. Suojellaan avointa sääntöpohjaista järjestelmää ja sisämarkkinoita epäreilulta kilpailulta. Sääntelyn purku: edelleen pitää päästä puheiden tasolta tekoihin ja vahvistaa kilpailukykyä. Helposti sanottu, vaikeasti tehty, mutta ei se aloittamatta toimi.