Arvoisa puhemies! Kun on tämä väite jälleen kerran, että hallitus leikkaa, toistan jälleen kerran sen, että me lisäämme näiden kaikkien säästöjen keskellä tällä kaudella neljä miljardia euroa hyvinvointialueitten rahoitukseen, ja tähän asti jokaisen alueen rahoitus on kasvanut. Kun me katsomme tätä, mitä tässä tehdään, niin se on tätä kustannusten kasvun taittamista. Eli me haluamme saada kasvun sellaiselle tasolle, jolla me turvaamme palvelut myöskin tulevaisuudessa, ja se tarkoittaa sitä, että tätä kasvua on hidastettu. Vuonna 23 sotemenot kasvoivat 12 prosenttia, ja viime vuonna tämä sotemenojen kasvu saatiin painettua alle kahteen prosenttiin. [Välihuutoja] Se on kestävä taso sille tulevaisuuden palveluitten turvaamiselle myöskin. Eli tämä on ihan mahdollista, kun näin on tehty. Jos me katsomme tästä vielä eteenpäin, niin tämä rahoituslaki, josta täällä on puhuttu, hidastaa tätä kasvua kertoimesta yhdeksän ja puoli prosenttia vuonna 26 kahdeksaan prosenttiin vuonna 29. Eli rahoitus kasvaa myös tulevaisuudessa. Täällä on puhuttu paljon myöskin palveluitten kehittämistarpeista, ja siitä toiset ministerit kertovat enemmän. Kun katsomme nuorten tilannetta, niin me olemme tuoneet terapiatakuun, nuorten psykiatrian jonot ovat tällä hetkellä lyhyemmät kuin mitä ne olivat korona-aikaan, ja puututaan hatkanuorten tilanteisiin lastensuojelulailla, huumekuolemiin ja näin edelleen. Hoitoonpääsyä parannetaan tällä 65-vuotiaitten kokeilulla, tai tuomalla digiklinikat kotisohvalle. Hoidon jatkuvuutta tuodaan omalääkärimallilla — omalääkäri on muuten jo yli miljoonalla suomalaisella tällä hetkellä. Vanhuspalveluitten epäkohtiin on puututtu vahvistamalla uuden Lupa- ja valvontaviraston valvontaa, ja rahoituksella tuemme enemmän hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Osaajapulaan on puututtu aloituspaikoilla ja Hyvän työn ohjelmalla, ja yt-menettelyissäkin aika usein on ollut kyse organisaatiouudistuksista, ja kun katsomme niiltä osin kuin on ollut vähennyksiä, mihin nämä sitten ovat kohdistuneet, niin ne ovat ennen kaikkea olleet hallinnon ja johdon tehtäviä, joita siellä on vähennetty ensimmäisinä vuosina, ja valtaosalla alueista itse asiassa henkilöstömäärä on tällä aikaa kasvanut. [Puhemies koputtaa] Jos vielä saan ihan lyhyesti tästä rahoituslaista... — Saanko puoli minuuttia lisää? Okei, jos saan ihan lyhyesti. Kiitos. — Tässä yksi suurimmista haasteista on tämä eriytyminen alueilla, ja siihen olemme puuttuneet nyt sillä, että määräaikalailla olemme tuoneet alijäämien kattamiseen tällaista joustoa alueille, [Puhemies koputtaa] rahoituslain kolmosvaiheen uudistuksella puramme eriytymistä, ja ohjauksella myöskin. Olen käynnistänyt valmistelun myöskin tällaisesta pitkän aikavälin rahoitusmallin uudistamisesta.
Anna-Kaisa Ikonen
KOKPirkanmaan vaalipiiri