Arvoisa rouva puhemies! Minäkin haluan osaltani kiittää jaostoa hyvästä työskentelystä. Olemme hyvässä hengessä pystyneet käymään keskustelua ja jakaneet yhteisiä huolia. Kiitokset myös jaoston puheenjohtaja, edustaja Heinoselle. Mietinnössä hyvin vahvasti tuodaankin esiin yhteinen huolemme nimenomaan korjausvelan kasvuun liittyen. Se on varmasti asia, joka tässä salissa laajasti jaetaan, ja sen taittaminen kyllä tulee vaatimaan vielä pitkäjänteistä työtä tästä eteenpäinkin. Erityisen huolissani olen alemmanasteisen tiestön kunnosta. On kuitenkin niin ihmisten arjen kuin elinkeinoelämän kannalta äärimmäisen tärkeää pitää sekin kunnossa, ja siksi kysyisinkin, mitä sille tehdään. Valitettavasti tällä kaudella Satakunta on jäänyt paitsi liikenteen kehittämishankkeesta, mutta erinomainen asia on ollut päätös palauttaa henkilöjunaliikenne Rauma—Kokemäki-välille, siitä kiitän. Kysyisin ministeriltä: nyt kun ensi vuoden aikana tuo liikenne kilpailutetaan ja 27 lähtee käyntiin, niin miten varmistetaan se, että liikenne käynnistyy myös radanvarren kunnissa Eurassa ja Eurajoella?
Eeva Kalli
KESKSatakunnan vaalipiiri