Eeva Kalli
Eeva Kalli
KESKSatakunnan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Nuorisotyöttömyys on todellakin murheellisen korkealla, ja pitkäaikaistyöttömien määrä hätyyttelee todellakin jo 90-luvun laman lukemia. Kaikkein lohduttominta on se, että avoimien työpaikkojen määrä vähenee edelleen samalla, kun konkurssien määrä kasvaa. Tämä on johtanut siihen, että jopa kesätyöpaikkoja hakevat nyt ammattilaiset, joilla on pitkä työura ja vakuuttava CV. Ajatelkaa, olemme tällaisessa tilanteessa. Tätä viestiä kuultiin itse asiassa jo viime vuonna, jo viime kesänä, ja nyt kun avoimia työpaikkoja on yhä vähemmän, myös niitä kesätyöpaikkojakin on avoinna yhä vähemmän, niin tämä tilanne on siis todellinen. Meillä ammattilaiset hakevat parin kuukauden kesätyöpaikkoja. Voitte kuvitella, miltä se tuntuu nuoresta valmistuvasta, jonka pitäisi päästä sinne työelämään, ensimmäiseen työpaikkaansa kiinni, kun hakijoita jokaista työpaikkaa kohti on jopa satoja. Tilanne on äärimmäisen lohduton. Olisin toivonut, että tähän keskusteluun olisi hallituksen puolelta esitetty [Puhemies koputtaa] jo uusia toimia, ja niitä me nyt odotamme.