Arvoisa rouva puhemies! Tässä salissa tänä päivänä sai kuulla sellaisiakin puheenvuoroja, että kerrottiin kauniisti, kuinka puolen tunnin ajomatkan päästä löytyy toinen sairaala useimmilta alueilta, joista palvelut lähtevät. Minä olen koettanut tuossa nyt illan aikana kötöstää itselleni ylös, kuinkahan monesta sairaalasta puolessa tunnissa pääsee toiseen paikkaan. Ja olen todennut, että sen 20 vuoden harjoittelun aikana, mitä olen näitä vaalipiirejä kierrellyt ja ajellut, en ole kyllä puolessa tunnissa päässyt esimerkiksi Varkaudesta Kuopioon. Ajattelisin, että pitää olla poliisin tai ambulanssin valtuudet, että pystyy tavoittelemaan edes sinne suuntaan semmoisia nopeuksia, että voisi olla lähelläkään, mutta saattaisi olla Räikkösen Kimilläkin tekemistä. Mutta voihan sitä tietysti sillä tavalla kauniisti ajatella, että näinhän sitä nopeasti sitten pääsee, kun hätä on suuri. Se realismi ei ehkä ole ihan kaikkinensa kohdillaan näissä systeemeissä. Se ehkä kuvastaa sitä, millä tavalla näitä kokonaisuuksia on analysoitu ja arvioitu. Lähtökohta kuitenkin on se, että joka ikinen sairaalan tai päivystyksen alas ajaminen jollakin tavalla vaikuttaa ihmisten terveydenhuoltoon ja palvelutarjontaan, ja jos puhutaan ihan rehellisesti, niin kyllähän se on väistämätön lopputulema, että potilasturvallisuus heikkenee ja alueellinen eriarvoisuus syvenee. Se, mitä ehkä itse mietin kaikkein eniten, on huolellinen kokonaisarvio silloin, kun tämmöisiä linjauksia tehdään. Ja vaikutelma on ollut enemmän se, että edeltävänä viikonloppuna vastuuministerin ohi on tehty tämmöisiä ratkaisuja ikään kuin sillä ajatuksella, että se on vähän niin kuin poliittinen sulle—mulle-ratkaisu. En voinut välttyä siltä ajatukselta sen takia, että asialle tuntui annetun vähän samanlainen painoarvo kuin jos päätetään, että erilaisia nikotiinipussimakuja tulee sinne: kun otetaan tuo Varkaus tuossa pois, niin saat inkiväärin makuisen nikotiinipussin tilalle. Ihan vain sen takia tuossa laskeskelin noita kilometrejä ja muita, kun täällä aika kevyesti heiteltiin kuitenkin sitä ajatusta, että nopeasti pääsee sitten sinne seuraavaan kohteeseen. Ainakin itse ajattelen niin, että olisi ehkä hyvä tehdä niitten päätösten taustaksi jonkunlainen analyysi siitä, mitä se tarkoittaa, että välimatkat kasvavat ja oikeasti ihmisillä ei ole enää samanlaista mahdollisuutta sitä palvelua saada siitä lähempää. Ja ehkä tämä on semmoinen turvallisuustekijä laajemminkin, ei pelkästään ehkä tämmöinen alueellisen tasa-arvon kysymys vaan myöskin sillä tavalla turvallisuusasia, että jos tässä maassa jotain joskus tapahtuu — toivon toki, että ei tapahdu, kriisiytymistä eikä mitään kriittisempää, isompaa — niin se, että tätä verkkoa on alas ajettu, väistämättä vaikuttaa myöskin siihen, miten me pystytään reagoimaan jatkossa entistä vaativampiin tilanteisiin, mitä meidän yhteiskunnassa voi vastaan tulla. Pandemia on siitä hyvä esimerkki, Ukrainassa käytävä sota ehkä kaikkein karuin ja ikävin esimerkki, jota ei kohdallemme toivo, mutta mikään ei ole koskaan tässä maailmassa mahdotonta valitettavasti. Ja minä mietin sitä vaihtoehtokuviota vielä, niitä Kela-korvaushommia on tässä erityisesti korostettu: Väistämättä pohdin esimerkiksi niitä ihmisiä tuolla omalla seutukunnallani, jotka tänäkin päivänä jonottavat palveluihin. Aika harvalla on se oma kukkaro siinä iskukunnossa, että se joustaisi siihen, että vaikka nyt vähän Kela-korvauksia hivutetaan ylöspäin, niin pystyisi oikeasti pieni- ja osin keskituloisenakaan menemään sitten sinne yksityiselle lääkärille. Ne erilaiset tutkimukset ja kuvantamiset ja muut, jos ne jäävät sitten omalle kukkarolle, ovat aika mahdoton tehtävä. Ehkä tässä politiikassa on ollut sitten liian kauan mukana, kun ajattelee, että tarvitsisi aina analysoida ja arvioida näitä asioita eikä hönkäistä menemään sitten jonnekin suuntaan. Eli maailma on ehkä muuttunut, Eskoseni, niin kuin joskus joku siellä Esson baarissa lämminhenkisesti totesi. — Kiitoksia.