Sebastian Tynkkynen
Sebastian Tynkkynen
?Oulun vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Seuraa reilu ehdotus: Hallitus on sopinut yhteensä yhdeksän miljardin välttämättömistä sopeutuksista. Mitä jos oppositiopuolueet esittäisivät omat listansa, joilla tuo yhdeksän miljardia saataisiin kasaan? Kansa voisi sitten vertailla, kenellä on parhaat keinot. Annamme jopa sen verran tasoitusta, että meidän toimillemme on löytynyt eduskunnan enemmistön tuki, mutta opposition osalta riittää, jos saatte edes oman puolueenne tukemaan sellaista listaa. Tiedämme jo, että keskusta vastustaa tunnin junaa ja demarit haluavat kiristää osinkoverotusta, mutta haluamme nähdä, mistä te sen lopun reilut kahdeksan miljardia otatte. Kyllä se kiinnostaisi kansaakin. Vai onko tämä liikaa vaadittu poliitikoilta, joiden työ on esittää ratkaisuja? Arvoisa puhemies! Syksyn mittaan keskusta puhui, kuinka verotusta pitää käyttää valtiontalouden tasapainottamiseen ja veroalet pitäisi perua. Nyt kun hallitus käyttääkin verotusta, keskustan puheenjohtaja syytti, että hallituksen verolinja veivaa ylös alas. Ettekö te juuri halunnut, että verotustakin käytetään? Helmikuussa keskustan puheenjohtaja linjasi, että keskusta nostaisi yleistä alvia ruuan alvin sijaan. No, hallitus toimii juuri näin. Tänä aamuna keskustan edustaja kritisoi televisiossa päätöstä, koska se meni puolella prosenttiyksiköllä Ruotsin ja Tanskan ohi. Puoli prosenttiyksikköä katkaisi kamelin selän. Nyt tiedän, miksi keskusta jätti keväällä tyhjän paperin hallitusneuvotteluihin. Se ei vielä tiennyt hallituksen linjaa, josta sen pitää erottua, omaa linjaa kun puolueella ei tunnu olevan. Arvoisa puhemies! Täytyy kyllä antaa tunnustusta ay-liikkeen johdolle, kun sen paikka on. Me olemme koko hallituskauden pyytäneet oppositiolta, että esittäkää niitä vaihtoehtoisia ratkaisuja sopeutukseen, sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät koske yksittäistä toimea eikä yhtä vuotta, vaan koko kautta ja vaaditut miljardit pöytään. Mutta ei tule. Kun poliitikot eivät siihen pysty, ay-liike näytti mallia. STTK:n vasemmistotaustainen pääekonomisti esitteli 8,4 miljardin listan veronkiristyksiä. Nyt meillä on vihdoin edes joku vaihtoehto, josta keskustella. Itse en pidä sitä hyvänä vaihtoehtona, mutta vaihtoehto kumminkin. Suomessa ei ole ollut kasvua 16 vuoteen, eikä sitä tulla saamaan aikaan kahdeksan miljardin veropommilla. Se tukahduttaisi sen orastavankin kasvun. Työnteon ja yrittämisen pitää olla kannustavaa, mutta ennennäkemättömät veronkorotukset ajaisivat rahat ja työpaikat pois Suomesta. Se olisi hyvinvointiyhteiskunnan loppu. Mutta tämän vaihtoehdon esittäjällä ei ainakaan puntti tutise, toisin kuin oppositiolla, joka ei esitä riittäviä toimia ja vieläpä salaa omien [Puhemies koputtaa] toimiensa vaikutusarviot. Olen todennut tämän ennenkin, mutta totean taas: Suomi todellakin ansaitsee paremman opposition.