Mia Laiho
Mia Laiho
KOKUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kiitokset ministereille esittelystä. Erinomaisia lisäyksiä täällä ensi vuoden budjettiin, esimerkiksi Kelan valinnanvapauskokeilu, 44 miljoonaa, merkittävä parannus hoitoonpääsyyn ja mahdollisuus valinnanvapauteen, samoin toisiolaki tutkimuksen edistämiseen, turvakotien toimintaan resurssia, päihdekuolemien ehkäisyyn varoja ja lisäksi omalääkärimallin kehittämiseen. Nostan esille vielä omaishoidon, josta nyt omaishoidon ja perhehoidon lakimuutoksella parannetaan omaishoitajien asemaa ja palkkioita ja myös sopimuksellisesti. Tämä on erittäin tärkeää. Tässä yhteydessä vielä nostaisin esille palvelusetelilain ja toivoisin jatkossa, että hallitus tarttuisi myös siihen, että saataisiin palveluseteli vastaamaan ympärivuorokautisessa hoivassa niitä kohtuullisia kustannuksia, mitä laissa edellytetäänkin, eli siihen velvoittavuutta lisää. — Kiitos.