Arvoisa rouva puhemies! Fortumin Uniper-kaupat olivat yksi Suomen taloushistorian kalleimmista epäonnistumisista. Noin kuuden miljardin euron tappio on valtava summa. Vielä vakavampaa on kuitenkin se, mitä kaikkea olisi voitu menettää. Tarkastusvaliokunnan mietinnöstä käy ilmi, että pahimmillaan Uniperin kriisi olisi voinut johtaa myös Fortumin konkurssiin. Kyse ei ollut siis pelkästään epäonnistuneesta yrityskaupasta vaan tilanteesta, jossa Suomen energiaturvallisuus ja huoltovarmuus olisivat olleet vakavasti uhattuina. Kun valtio omistaa kansallisen turvallisuuden kannalta strategisesti tärkeän yhtiön, sen omistajaohjausta ei voida tarkastella pelkästään taloudellisten tuottojen näkökulmasta. Fortum lähti vuonna 2017 hankkimaan Uniperia tilanteessa, jossa Saksa oli vahvasti riippuvainen venäläisestä maakaasusta. Venäjä-riippuvuuteen liittyneet riskit olivat olemassa jo ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Ukrainaan. Tietenkään vuoden 2022 tapahtumien tarkkaa kulkua ei voitu ennustaa. Silti geopoliittisia riskejä olisi pitänyt kyetä arvioimaan huomattavasti paremmin, olihan Venäjä toimeenpannut jo lukuisia hyökkäyssotia lähialueellaan. Erityisen huolestuttavaa on, ettei Fortum katsonut tarpeelliseksi tehdä Uniperista perusteellista due diligence -tarkastusta ennen ostotarjousta. Yhtiö katsoi julkisesti saatavilla olevien tietojen riittävän. Kun kyse on miljardiluokan yrityskaupasta ja merkittävästä Venäjä-riippuvuudesta, riskeistä piittaamattomuus herättää ilman muuta kysymyksiä. Myöskään Fortumin suunnitelmat Uniperin liiketoimintojen järjestämisestä eivät toteutuneet odotetusti. Saksan lainsäädäntö rajoitti merkittävästi Fortumin mahdollisuuksia käyttää määräysvaltaansa Uniperissa. Miljardeja sijoitettiin yhtiöön, jonka liiketoimintaan ei lopulta pystytty vaikuttamaan suunnitellulla tavalla. Arvoisa puhemies! Uniperin tapauksessa riskit eivät jääneet pelkästään liiketaloudellisiksi. Kun Venäjä katkaisi kaasutoimituksiaan ja Saksan hallitus ei mahdollistanut kohonneiden hankintakustannusten siirtämistä asiakkaille, Uniper ajautui kriisiin, joka uhkasi vetää mukanaan myös Fortumin. Tämä oli tyly osoitus siitä, kuinka taloudellinen riippuvuus voi muuttua turvallisuuspoliittiseksi haavoittuvuudeksi. Tarkastusvaliokunta kiinnittää mietinnössään perustellusti huomiota myös valtion omistajaohjauksen puutteisiin. Fortumin hallitus teki merkittävät yrityskauppoihin ja rahoitusjärjestelyihin liittyvät päätökset oman toimivaltansa puitteissa. Vaikka jokin päätös voidaan tehdä ilman omistajan hyväksyntää, se ei tarkoita, että merkittävää omistajaa ei tulisi pitää ajan tasalla. Erityisen ongelmallinen oli tammikuussa 22 tehty peräti kahdeksan miljardin euron rahoitusjärjestely Uniperin tukemiseksi. Siitä ei käyty etukäteen keskustelua Suomen valtion kanssa. Ei ole hyväksyttävää, että omistajalla ei ole riittävää ja oikea-aikaista tietoa kansallisen huoltovarmuuden kannalta kriittisen yhtiön tulevaisuuteen vaikuttavista ratkaisuista. Selkeästä työnjaosta on pidettävä kiinni, ja valtion ei pidä ryhtyä johtamaan yhtiön hallituksen ja toimivan johdon vastuulle kuuluvaa pörssiyhtiöiden päivittäistä liiketoimintaa. Omistajan on kuitenkin ymmärrettävä, mitä se omistaa, millaisia riskejä omistukseen liittyy ja milloin nämä riskit voivat vaarantaa kansallisia etuja. Arvoisa puhemies! Tarkastusvaliokunta esittää, että valtio-omisteisten yhtiöiden hallituksessa tulee olla valtio-omistajan edustus ja että näiden edustajien pätevyydestä huolehditaan. Pidän tätä perusteltuna johtopäätöksenä. Pelkkä hallituspaikka ei luonnollisesti takaa onnistunutta omistajaohjausta. Tarvitaan osaamista, riippumatonta harkintaa, toimivaa tiedonkulkua sekä kykyä tunnistaa riskit ajoissa. Poliittisten läänitysten sijaan valtionyhtiöiden hallituksiin tarvitaan parasta mahdollista liiketaloudellista ja strategista osaamista. Erittäin myönteistä on, että omistajaohjauksen toimintatapoja ja Uniper-kriisin jälkeen uudistettu ja valtion sekä yhtiöiden välistä vuoropuhelua on lisätty. Uniper-tapaus muistuttaa meitä siitä, että turvallisuus ylettyy energiaan, toimivaan infrastruktuuriin, huoltovarmuuteen ja kykyyn selviytyä kansainvälisten kriisien vaikutuksista. Suomi ei saa enää ajautua tilanteeseen, jossa strategisesti tärkeän valtionyhtiön riskit kasvavat niin suuriksi, että niiden toteutuminen uhkaa koko yhteiskunnan turvallisuutta. Turvallisuus on tärkein. Sen on oltava myös valtion omistajaohjauksen keskeinen lähtökohta.