Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa on hallituksen esitys ulkomaalaislain muuttamisesta. Esitys on osa Orpon hallituksen laajaa maahanmuuttopolitiikan kokonaisuudistusta. Ulkomaalaisen henkilön säilöönoton mahdollisuuksia parannetaan, mikäli henkilö on vaaraksi yleiselle järjestykselle tai turvallisuudelle. Esimerkiksi säilöönoton enimmäispituusaikaa pidennetään tuntuvasti ja mahdollistetaan pysyvän oleskeluluvan peruuttaminen sekä maahantulokielto Suomen ulkopuolella oleskelevalle henkilölle, joka vaarantaa yleistä järjestystä tai yleistä turvallisuutta taikka kansallista turvallisuutta. — Erittäin tervetulleita toimenpiteitä. Säilöönottoa paremmin mahdollistavalla lainsäädännöllä pyritään tehostamaan palauttamispolitiikkaa. Palautusten on toimittava, tai muuten henkilöt jäävät maahan luvattomasti. He pakoilevat virkavaltaa, ja heillä on suuri vaara joutua rikosten polulle, kun he eivät voi enää toimia yhteiskunnassa laillisesti. Esitys täsmentää siksi myös jo olemassa olevaa pakenemisen vaaran määritelmää laissa merkittävällä tavalla, ja sen yhteyttä säilöönoton edellytyksenä vahvistetaan. Esityksen perimmäisenä ajatuksena onkin juuri turvallisuuteen liittyvät kysymykset. Huonolaatuinen ja heikosti hallittu maahanmuutto on Suomelle haitaksi. Se on fakta. Lausuntopalautteesta käy ilmi, että nimenomaisesti turvallisuusviranomaiset kannattivat esitystä ja pitivät uudistuksia hyvinä ja tarpeellisina. Heidän arvionsa painaa vaakakupissa erittäin paljon. Palautusten lisääminen on koko Euroopan unionin yhteinen tavoite, jolla pyritään parempaan maahanmuuttopolitiikkaan koko unionin alueella. Nytkin tehtävät kansalliset uudistukset ovat EU-lainsäädännönkin mukaan täysin mahdollisia, ja yksi Suomen avaintavoitteesta EU:n vaalikaudelle 24—29 on juurikin palautuspolitiikan tehostaminen. Etenemme siis täysin sovitulla linjalla. Arvoisa puhemies! Suomessa ja laajemminkin Euroopassa on herätty heikkotasoisen maahanmuuton ongelmiin. Kuka muistaa vielä Ylen raportin vuodelta 2016, minkä mukaan pakolaisiin satsattu raha palaa takaisin nopeasti ja lähes kaksinkertaisena? Tällaisilla naurettavilla väitteillä pyrittiin hakemaan yleistä hyväksyntää löperölle maahanmuuttopolitiikalle, ja monellehan tämä menee vielä läpi tänäkin päivänä. Nyt julkisuudessakin on äänensävy muuttunut, ja tutkimukset sekä käytännön kokemukset pitkin Eurooppaa kertovat vakavista ongelmista paitsi taloudellisesti myös sosiaalisesti. Tiesimme jo takavuosina, että monet Suomeen tulleet henkilöt eivät olleet oikeita pakolaisia, vaikka he tulivat Suomeen turvapaikkaa hakemaan. Näistä henkilöistä edelleen osa on Suomessa joko vuosien valituskierteessä turvapaikkapäätöksestään tai laittomasti tiellä tietämättömällä. Ehkäistäksemme niitä ongelmia, joita näemme pitkin Eurooppaa, on meidän kyettävä tiukempaan maahanmuuttopolitiikkaan pitääksemme suomalaiset turvassa. Mikäli henkilöllä ei ole pätevää syytä olla Suomessa, hänen on syytä palata lähtömaahansa takaisin. Joutilainen oleskelu synnyttää vääränlaista liikehdintää, josta on esimerkkejä nähtävissä sekä kotimaassa että ulkomailla etupäässä sosiaalisessa mediassa. Valtamedia yrittää edelleenkin jarrutella totuuden paljastumista, koska onhan se selvää, että väärässä olemisen tunnustaminen ottaa kipeää. Arvoisa puhemies! Istuva hallitus ei toimi kerätäkseen tyylipisteitä vaan jatkaa määrätietoisesti maahanmuuttopolitiikkamme korjaamista ja sen viemistä oikeaan suuntaan kansallisen turvallisuutemme tähden. — Kiitos.
Anne Rintamäki
PSVaasan vaalipiiri