Saku Nikkanen
Saku Nikkanen
SDPVarsinais-Suomen vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Suomalaisyritysten kannalta mahdollisimman toimivan ja ennustettavan kauppapolitiikan on oltava lähtökohtana Suomen kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön rakentamisessa. Tärkeää on luonnollisesti tunnustaa myös se seikka, että kehitysyhteistyön ei tule olla vain kaupantekoa, vaan kehitysyhteistyöllä on oma tärkeä roolinsa kehittyvien maiden tukemisessa sekä taloudellisesti että hyvinvointia edistäen. Tässä toimintaympäristössä on erityisen tärkeää huolehtia kansainvälistymiseen valmiiden suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten määrän ja roolin kasvusta. Näitä kasvuhaluisia yrityksiä on tuettava pyrkimyksissään. Tämä on koko Suomen taloudelle keskeinen asia, johon on panostettava yli sektorirajojen. Kansainvälinen ympäristömme on turbulenssissa sotien ja ympäristökriisien uhatessa. Se laittaa yrityksemme miettimään investointihalukkuuttaan entistä tarkemmin. Nämä kansainvälisten markkinoiden ja geopolitiikan nopeat muutokset tarkoittavat, että yritykset tarvitsevat entistä enemmän tukea vientiinsä ja kansainvälistymiseensä. Yrityksille on pystyttävä tarjoamaan täsmällistä tilannekuvaa kansainvälisestä markkinasta, poliittisista riskeistä ja säädösympäristön kehittymisestä. Selonteossa onkin hyvin nähty, miten talousdiplomatialla vauhditetaan vientiä pitkäjänteisesti rakentamalla yhteyksiä kohdemaan päättäjiin ja elinkeinoelämään auttamalla yrityksiä markkinoillepääsyn ongelmien ratkaisussa vaikuttamalla kilpailuolosuhteissa havaittuihin ongelmiin sekä vaikuttamalla kohdemaiden säädösympäristöön sekä kansallisin toimin että EU:n kautta. Arvoisa rouva puhemies! Tässä maailmanajassa taloussuhteet nähdään myös geopoliittisen linssin ja realismin läpi. Tästä seuraa valtion roolia korostava ja suojautumiseen keskittyvä näkökulma. Taloussuhteissa Afrikasta on tullut yhä selkeämmin Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän välisen geopoliittisen kilpailun kohde. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Afrikan maat eivät tukeneet YK:n yleiskokouksen äänestyksessä yhtenä rintamana Ukrainaa. Keskeisin Nato-kumppanimme Yhdysvallat näkee luonnollisesti Kiinan ja Venäjän kahtena suurimpana kilpakumppaninaan taistelussa vaikutusvallasta Afrikassa, joten se puhuu niiden toimista kielteiseen sävyyn. Suomen onkin valittava oman talousdiplomatiansa kohteet viisaasti ja varovaisesti harkiten. Nyt myös kansainvälisesti toimivilta kansalaisjärjestöiltä leikataan mahdollisuuksia toimia perinteiseen tapaansa kehitysyhteistyössä demokratiaa ja ihmisoikeuksia edistäen. Miten korvaamme näiden kansainvälisesti toimivien järjestöjen roolin ilman tarvittavia resursseja? Ne edistävät omalta osaltaan myös Suomen pyrkimyksiä ulkomaankaupassa ja talousdiplomatiassa.