Mauri Peltokangas
Mauri Peltokangas
PSVaasan vaalipiiri

Kiitos, arvoisa puhemies! Olemme käsittelemässä hallituksen esitystä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2023. Budjettia katsoessa ei voi kuin ihmetellä sitä intoa, jolla hallitus ottaa uutta velkaa. Tuntuu kuin hallitus ei olisi edes yrittänyt pyrkiä vähentämään julkisia menoja, vaan budjetti on yhä täynnä menoeriä, jollaisia ei tässä hetkessä voi hyväksyä. Velkataakka kasvaa kestämätöntä vauhtia, eikä loppua näy. Hallitus on täysin vauhtisokea ja lappaa kansalaisten veroeuroja holtittomasti sinne tänne. Samalla kun Suomessa kansa kärsii kasvaneista energiakustannuksista ja terveydenhoidon kriisitilasta, hallitus laittaa kehitysapuun mittavia summia — yli tuhat miljoonaa. Olemme saaneet lukea mediasta esimerkiksi siitä, miten Suomen valtio on tukenut Kirgisian tupakkavalistusta yli miljoonalla eurolla. Hallituksen mukaan meillä on varaa kustantaa yli tuhat tällaista projektia tulevassakin. Yhtä hulluja rahanlappauskohteita löytyy päätöslistoista jatkumona. Kysymys on tietenkin tässä kohtaa pienestä kuriositeetista, mutta antaa oivallisen esimerkin siitä, millaisiin kohteisiin suomalaisten veroeuroja maailmalla käytetään. Perussuomalaisille varojen käytön tärkeysjärjestys on kristallinkirkas ja selkeä: suomalaisten edun pitää tulla aina ennen kaikkea muuta. Maailmanhalailua eli rahan lappamista savanneille voidaan harrastaa, jos siihen riittää rahat, mutta reilu 140 miljardia täytyy jostain löytyä ennen kuin Suomi on velaton maa ja ylijäämää jää. [Kimmo Kiljunen: Missäs on velaton maa maailmassa?] Sen jälkeen voimme katsella asiaa uudelleen. Tässä hetkessä minulta ei heru ymmärrystä kehitysavulle pätkän vertaa. Velkarahan kantaminen Afrikan sarven maihin on sairasta touhua. Arvoisa puhemies! Energiakriisin suhteen vihreiden olisi kenties syytä katsoa nyt peiliin, sillä näemme hyvin konkreettisesti Euroopassa, mihin ydinvoiman demonisointi ja vastustaminen ovat pitkällä tähtäimellä johtaneet. Saksa on tehnyt osaltaan ydinvoimapäätöksillään itsestään energiariippuvaisen Venäjästä. Tämä pyritään nyt aktiivisesti unohtamaan — mutta älkää pelätkö, me muistamme tämän kyllä. Ihan täällä kotimaassakin vihreät ovat kaksi kertaa marssineet ulos neuvotteluista ydinvoimapäätösten takia. Jos teidän tahtonne, arvon vihreät, olisi mennyt läpi, ei Olkiluoto 3 olisi valmistunut tähänkään päivään mennessä. Eläisimme todellista katastrofia. Vihreä siirtymä ajoi meidät myös Suomessa energiaturpeen tuotannon alasajoon ja ulkomaisen hakkeen käyttämiseen. Vihreä siirtymä näkyy myös kuluttajille energian hinnassa, niin sähkössä kuin polttoaineissakin. Suomalaiset tinkivät elintasostaan, mutta hallitus ei tingi ilmastotavoitteistaan. Ylikunnianhimoinen hiilineutraalisuustavoite vuodelle 2035 on paitsi epärealistinen myös uskomattoman kallis projekti. Eikä tässä vielä kaikki. Hallitus aiheutti miljarditappiot Suomelle hyväksymällä EU:n elvytyspaketin. Suuren luokan huijaukselta sekin tuntuu, kun jälleen katsoo, mihin kyseistä pakettia on käytetty. Mainospuheissa puhuttiin siitä, että paketti menee koronan aiheuttamien tuhojen paikkaamiseen, mutta tosiasiassa olemme saaneet nähdä, miten italialaiset ovat saaneet valtioltaan ilmaisia energiaremontteja, espanjalaiset pilotoivat neljän päivän työviikkoja ja niin edelleen. Kyllä rahalle näköjään käyttöä on löytynyt — varmasti löytyisi myös ihan kotona Suomessakin. Tässäkin asiassa hallituksen prioriteettilistan kärkisijoilla ovat muiden maiden kansalaiset, kuten tavallista. Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on tosiaankin ihana ja hieno asia, jos satut olemaan saajapuolella. Sitä suomalaiset eivät ole olleet enää pitkään aikaan. Sen lisäksi hallitus on ottanut uudeksi tavakseen juosta vaikeita poliittisia kysymyksiä karkuun EU:n selän taakse, aina vain enemmän ja enemmän. Hallituksen vastaus väestörakenteen muutokseen ja kasvavaan hoitotyön tarpeeseen on ollut sote-uudistus. Hallitus runnoi läpi mallin, joka on lisännyt Suomeen uuden hallinnontason, jonka pelkkä pystyyn saaminen syö valtavat määrät rahaa ja näyttää ajavan karille heti lähdössä. Hallintorakenteet eivät hoida vanhuksia eivätkä korjaa hoitajapulaa, mutta uudet hillotolpat ne ovat tuoneet tullessaan. Perussuomalaiset nostivat jo Suomen ensimmäisissä aluevaaleissa esiin sen tosiasian, että tämä tulee kalliiksi, mutta meitä ei kuunneltu. Nyt se varmasti alkaa jo selkiytyä teillekin. Samoin maahanmuutolla pyritään vastaamaan väestörakenteen muutoksiin. On kuitenkin syytä huomata, että heikkotasoinen maahanmuutto ei tule korjaamaan hoitajapulaamme tai hoitajavajettamme, mutta se tulee entisestäänkin heikentämään julkista talouttamme, jonka tila on nyt jo hyvin huolestuttava. Arvoisa puhemies! Lyhyesti: Olinkin hieman epäuskoinen, kun palasin istuntotauolta eduskuntaan ja välittömästi edessäni oli esityksiä, jotka toteutuessaan helpottavat entisestään ihmisten saapumista kolmansista maista Suomeen. Halukkaiden tulijoiden määrä Suomeen ei tule loppumaan, mutta suomalaisten veroeurot sen sijaan tulevat. Rahat uppoavat heikkotasoiseen maahanmuuttoon, ideologisiin hankkeisiin, vihreään siirtymään, hallinnon paisuttamiseen, kehitysapuun, EU:n tukipaketteihin ja muuhun sellaiseen, jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen hyvinvoinnin kanssa. Nykyinen hallitus on todellakin mestari rahan haaskaamisessa. — Kiitos.

Mauri Peltokangas — 22.09.2022 | Paljon Puhetta