Arvoisa puhemies! Ehkä viimeiset mutta eivät kenties vähäisimmät sanat tästä puolustusselonteosta. Keskustelussa tuli esille sellaisia näkemyksiä, että suomalaisten sotilaiden lähettäminen kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin olisi jonkun mielestä liian vaikeaa ja kankeaa. Olen sitä mieltä, että sen kuuluukin olla vaikeaa ja kankeaa, kun puhutaan tällaisista tilanteista kuin on vaikka Afganistanissa, missä on täysin realistinen mahdollisuus joutua sotatoimiin kovilla panoksilla, missä voi joutua tappamaan tai kuolla itse. Ei sinne pidäkään olla helppoa lähettää Suomen sotilaita, vaan sen operaation pitää olla kankeaa. Täytyy miettiä tarkkaan, miten tällaisiin operaatioihin voidaan suomalaisia sotilaita lähettää. Ja kun sitä pohdittiin, että EU:lla pitäisi olla parempi mahdollisuus lähteä näihin operaatioihin, niin olemmeko me todella sitä mieltä, että haluamme antaa EU:lle toimivallan lähteä Suomen puolesta, ilman meidän omaa suostumustamme, parlamentin käsittelyä, sotatoimiin? Omasta mielestäni sellaista valtaa EU:lle ei pitäisi antaa. Muutenkin tässä puolustusselonteossa nyt tietysti kohteliaisuussyistä puhutaan EU:n puolustuksellisesta ulottuvuudesta, jolla ei kuitenkaan ole juuri todellisuuspohjaa olemassa. Tämä keskustelu toistuu monesti, kun menee johonkin toiseen EU-maahan ja suomalaiset siellä ottavat puheeksi EU-puolustuksen: isäntien reaktio on yleensä sellainen kohteliaan myötähäpeinen reaktio, että onpas tämä kyllä mielenkiintoinen keskustelunaihe mutta kun me kuulumme jo Natoon eikä meillä ole Venäjän kanssa yhteistä rajaa. Eli se keskustelu jää siihen. Suomea tämä asia kiinnostaa siksi, että me emme kuulu Natoon ja meillä on Venäjän kanssa yhteinen raja, ja tähän suurimmat huuliveikot ulkomailla toteavat jopa, että te tarvitsette silloin hyvät suhteet Venäjään. No, voimmeko sanoa heidän olevan väärässä? Kuitenkin asia on niin, että EU:lla ei ole antaa turvatakuita, EU:lla ei ole sotilaallista mahtia, kykyä offensiivisiin kansainvälisiin operaatioihin. Sellainen kyky on globaalina toimijana ainoastaan USA:lla ja kenties hieman Britannialla. Näitä yhdistää se, että USA ei ole liittymässä Euroopan unioniin ja Britannia sieltä vasta vähän aikaa sitten lähti. Eli Euroopan unioni ei ole uskottava turvallisuuspoliittinen toimija, jonka varaan ainakaan minkäännäköistä kovaa sotilaallista turvallisuutta voitaisiin laskea. Se toisaalta tässä selonteossa on hyvää ja realistista ja sitä linjaa on helppo tukea, että me olemme Nato-kumppaneita ja meillä on kahdenkeskistä yhteistyötä tämän viitekehyksen ulkopuolella ainakin USA:n, Ruotsin, kenties vähän Norjankin kanssa. Nämä ovat perusteltavia linjauksia geopoliittisen sijaintimme puolesta, mitä tulee Ruotsiin ja Norjaan, ja tietenkin tämän globaalin asemahdin puolesta, mitä tulee USA:han. Ja nyt kun me emme sinne Natoon ole ymmärtäneet aikanamme liittyä, niin kenties nämä ovat kuitenkin vähiten huonoja ratkaisuja, joita tässä ajassa voimme tehdä, ja niiden tekemistä kannattaa jatkaa tulevaisuudessakin. Sitten, mitä tulee näihin kriisinhallintaoperaatioihin ja niihin lähtemiseen, kyllä tämän Afganistanissa epäonnistumisen, häntä koipien välissä perääntymisen, kansainvälisen yhteisön toimesta pitäisi opettaa jotakin: puututtaisiin nyt suomalaisten toimesta ainoastaan sellaisiin asioihin, jotka [Puhemies koputtaa] todella kuuluvat meille ja jotka ovat jollain tavalla meille kansallisen turvallisuuden kannalta relevantteja. Tietenkin ymmärrän, jos meidän on [Puhemies koputtaa] miellytettävä joitakin liittolaisiamme, kuten USA:ta, mutta ihmettelen, mitä miellyttämistä meillä on Ranskassa esimerkiksi tämän Malin operaation suunnittelun suhteen.