Arvoisa rouva puhemies! Luottamus Nato-optioon on harhaluuloista pahimpia. Nato-optiosta puhuminen on rinnastettavissa YYA-Suomen aikaisiin maljapuheisiin ystävyydestä ja luottamuksesta. Kaikki on tavallaan hyvin, vaikka oikeasti mikään ei olekaan sitä, miltä näyttää. Naton jäseneksi pitää hakeutua ennen kriisiä, aivan kuten palovakuutuskin pitää ottaa ennen kuin talo on tulessa. Muuten ollaan auttamattomasti myöhässä. Toivoa sopii, ettei tähän optioharhaan jumittuminen muodostu sellaiseksi totuudeksi, josta ei voida irrottautua edes järkiperustein. Kun pohditaan Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen käytyä suomalaista Nato-keskustelua, tullaan helposti siihen johtopäätökseen, että Nato-päätöksen tekeminen niin kutsutun poutasään aikana on kriisitilannettakin epätodennäköisempää. Kun ei ole kriisiä, ei ole turvallisuusvajettakaan. Samaan logiikkaan nojaten Ruotsi ajoi puolustuksensa alas, kunnes huomasi tehneensä hirvittävän virheen. Tämän virheen korjaaminen on nyt osoittautunut sangen vaikeaksi. Mutta harhaisia ollaan oltu me suomalaisetkin. Edellisen presidenttimme aikana Suomen turvallisuuspoliittinen asema näyttäytyi jopa niin aurinkoisena, että silloinen valtiojohtomme teki kaikkensa, ettei sitoviin turvatakuisiin oltaisi menty EU:n piirissä. Valitettavasti tuolloinen valtiojohto onnistui pyrkimyksissään, ja EU:n turvatakuut vesittyivät. Nato-optiosta puhuminen on älyllisesti epärehellistä ja lähinnä omiaan johtamaan turvallisuuspoliittisen keskustelun sivuraiteille. EU-maiden yhteinen puolustusratkaisu on Nato. On haihattelua kuvitella, että EU:n jäsenmaat näkisivät tarpeelliseksi luoda Natolle rinnakkaisen puolustusjärjestelmän esikunta‑ ja johtamisjärjestelyineen vain sen vuoksi, etteivät Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti, Malta ja Kypros jostain syystä halua liittyä muiden maiden yhteiseen puolustusliittoon. Arvoisa puhemies! Suomen on jo korkea aika hylätä tunkkaisen ja suomettuneen YYA-ajan retoriikka ja tarkastella turvallisuuspoliittista tilannetta kiihkottomasti, analyyttisesti ja faktapohjaisesti. Mitään Nato-optiota ei käytännössä ole olemassa. Siitä puhumisen voisi näin ollen jo vihdoin korvata aidolla ja moniäänisellä turvallisuuspoliittisella debatilla.