Kiitos, arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten yksi tärkeimpiä tavoitteita on ollut tiukentaa kansalaisuuden saamisen edellytyksiä ja varmistaa se, että tähän maahan tulevilla Suomen kansalaisuus on ansaittu etuoikeus eikä mikään automaattinen oletus, joka tulee annettuna. Suomen kansalaisuuden pitäisi olla merkki siitä, että ihminen on sitoutunut tähän maahan, suomalaisiin arvoihin ja Suomen lakeihin. Se on osoitus kotoutumisesta, suomen kielen taidosta, vastuunkannosta ja ihmisen halusta kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan. Arvoisa herra puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on kolme keskeistä muutosta. Se vahvistaa vaatimusta siitä, että ihmisen henkilöllisyys tulee olla selvitetty. Se tiukentaa nuhteettomuuden ja turvallisuuden kriteerejä ja kiristää toimeentuloedellytystä niin, ettei kansalaisuutta voi jatkossa rakentaa pelkän sosiaaliturvan varaan. Ensinnäkin lisäämme hakijan omaa vastuuta henkilöllisyyden osoittamisen osalta. Kansalaisuutta ei enää voi hakea pelkästään sillä perusteella, että aikaa on kulunut. On vain ja ainoastaan oikein, että hakijan on itse kyettävä osoittamaan oma henkilöllisyytensä luotettavasti. Tämän pitäisi olla peruslähtökohta missä tahansa oikeusvaltiossa, eikä se voi olla kenenkään muun kuin hakijan itsensä ensisijainen tehtävä. Lisäksi vaadimme hakijalta nuhteettomuutta. Tämä laki toteuttaa sen, mitä suomalaiset ovat jo pitkään ajatelleet. Rikosrekisterillä ei voi ansaita Suomen kansalaisuutta. Jos ihminen ei noudata Suomen lakeja, hänen ei tulisi saada Suomen kansalaisuutta. Esimerkiksi jos hakija syyllistyy vakaviin rikoksiin, kansalaisuutta ei myönnetä ollenkaan. Näin sen kuuluisikin mennä. Kolmas keskeinen muutos liittyy toimeentuloon ja siihen liittyviin vaatimuksiin. Vaadittavan toimeentulon osalta painopiste siirtyy turvattuun toimeentuloon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijan omaa panosta ja työtä. Toimeentulo ei siis voi tarkoittaa jatkuvaa riippuvuutta toimeentulotuesta tai työttömyysetuuksista. He, jotka asennoituvat elättämään itsensä omalla työllään, pärjäävät, ja työ on yksi tärkeä osa kotoutumista. — Kiitos, arvoisa herra puhemies.
Mikko Lundén
PSVarsinais-Suomen vaalipiiri