Arvoisa puhemies! ”Kansa” on ikivanha suomalais-ugrilainen sana. Kaksi kaunista tavua: kan-sa. 1800-luvulla joku oppinut, ehkäpä Elias Lönnrot, johti ”kansasta” kirjakieleen kätevän uudissanan ”kansalainen”. Hyvät kansanedustajat! Ken tahtoo Suomen kansalaisuuden, ensin kuulukoon Suomen kansaan. Samanlainen etymologia selittää sanoja ”muu”, ”muukalainen”, sekä ”ulko-”, ”ulkolainen”. En halveksi minkäänlaisia ihmisiä, mutta Suomen kansalaisuus ansaittakoon ainoastaan kehityskertomuksella: kahdeksan vuoden nuhteeton ja rikokseton elämä, toimeentulo työllä ilman yhteiskunnan almuja, kansalliskielen oppiminen sekä sopeutuminen täkäläisiin tapoihin. Kelpo kansalaistujalle minä sanon ihonväriin ja uskontoon katsomatta: tuohon käteen. Ja toivon, että kättely luonnistuu kaikille sukupuolille syrjimättömästi, siis naisenkin kosketusta kunnioittaen. Tervetuloa supisuomalaisten maanmieheksi. Tervetuloa kanssamme saunaan aatamin ja eevan asussa — tai ainakin uimahallin sääntöjen mukaisesti. Tervetuloa paistamaan makkaraa, sen ainesosaksi käy eksoottinenkin kasvi tai elukka — kunhan ei laittomasti rituaaliteurastettu. Tätä tavoitetta tähdentää kansalaisuuslain kolmivaiheinen uudistus, jota sisäministeri Rantanen äsken viisaasti esitteli.