Arvoisa puhemies! Saattohoito koskettaa tavalla tai toisella lähes jokaista meitä jossain vaiheessa elämää joko perheenjäsenen tai läheisen kautta ja joskus myös oman elämän kautta. Kun eteen tulee tilanne, ettei parantavaa hoitoa enää ole, se ei tarkoita, että hoito loppuisi siihen, vaan päinvastoin. Silloin annettavan hoidon tavoitteena pitää olla se, että ihmisellä on mahdollisimman vähän kipuja, mahdollisimman vähän kärsimystä ja ennen kaikkea mahdollisuus elää elämänsä viimeinen vaihe arvokkaasti ja jopa hyvin — niin hyvin kuin mahdollista — omien toiveidensa mukaan. Siksi on tärkeää, että täsmennämme palliatiivisen hoidon ja saattohoidon asemaa nyt lainsäädännössä. Jokaisen suomalaisen pitää saada tarvitsemansa saattohoito riippumatta siitä, missäpäin Suomea hän asuu. Hoidon saatavuus ja laatu eivät voi riippua asuinpaikasta. Arvoisa puhemies! Se, että teemme muutoksia lainsäädäntöön, ei vielä takaa hyvää ja laadukasta saattohoitoa. Sen lisäksi meidän pitää huolehtia siitä, että jokaisella hyvinvointialueella on riittävästi osaamista, henkilökuntaa ja toimivat hoitoketjut. Saattohoitoa annetaan sairaaloiden lisäksi asumispalveluissa ja ihmisten omissa kodeissa, joten saattohoitoon pitää löytyä osaamista myös kotihoidon ja sosiaalihuollon puolelta sen lisäksi, että sitä on saatavilla erikoissairaanhoidossa. Kuolevan ihmisen kohtaaminen vaatii erityistä ammattitaitoa ja herkkyyttä mutta myös aikaa ja rohkeutta olla läsnä ihmistä varten. Täytyy myös muistaa, että saattohoidossa kohdataan kuolevan ihmisen lisäksi hänen läheisensä. Kun eletään ihmisen viimeisiä hetkiä, myös puoliso, lapset, vanhemmat ja muut läheiset käyvät läpi hyvin raskaita aikoja. He tarvitsevat silloin tietoa, tukea ja mahdollisuuden olla kuolevan läheisensä rinnalla loppuun asti. Nykyään on mahdollista saada enintään viiden päivän palkaton vapaa läheisen saattohoitoa varten. Se ei kuitenkaan vastaa sitä todellista tarvetta, kun läheinen on saattohoidossa. Sosiaali‑ ja terveysvaliokunta onkin nostanut esiin ja tehnyt jopa lausuman siitä, että meillä olisi tarve selvittää saattohoitovapaata ja sen ajalta maksettavaa etuutta, ja kiitos tästä edustaja Tynkkyselle lakialoitteenkin muodossa. Tätä asiaa pitää selvittää ja viedä eteenpäin. Arvoisa puhemies! Hyvä saattohoito ei tarkoita vain kipulääkettä ja kivunhoitoa. Hyvä kivunhoito on totta kai tärkeässä roolissa saattohoidossa, mutta ihminen voi viimeisinä päivinään ja viikkoinaan myös pelätä, olla yksinäinen, surullinen ja täynnä kysymyksiä tuntemattoman edessä. Silloin tarvitsemme niitä alan ammattilaisia, jotka osaavat kuunnella, olla läsnä ja kohdata saattohoidossa olevan ihmisen erityisellä tavalla. Meidän tavoitteenamme pitäisi olla aina se, että ihminen saa viettää elämänsä viimeisen vaiheen mahdollisuuksien mukaan siellä, missä hän itse haluaa, oli se sitten vuodeosastolla sairaalassa tai esimerkiksi Terhokodin kaltaisessa erityistason saattohoitoyksikössä tai omassa kodissa omien rakkaiden ympäröimänä. Omassa kodissa kivunhoidon merkitys on yhtä tärkeä kuin sairaalassa, jos ei se jopa korostu siellä kotona. On kohtuutonta, että omassa kodissa saattohoidossa oleva ihminen joutuu puutteellisen kivunhoidon vuoksi useita kertoja päivystykseen hakemaan kivunlievitystä. Se ei ole inhimillinen ratkaisu ihmiselle, eikä se ole millään tavalla kestävää terveydenhuollolle. Hyvin järjestetty palliatiivinen hoito voi vähentää turhia päivystyskäyntejä ja vapauttaa päivystyksen resursseja muille potilaille. Osaamisen turvaamiseksi olikin tärkeää, että valiokunta nosti esille palliatiivisen lääketieteen erikoisalan perustamisen, kansallisen laaturekisterin sekä henkilöstön koulutuksen kehittämisen. Hoitajien kouluttaminen on aivan yhtä tärkeää kuin lääkäreidenkin. Nämä kaikki liittyvät hyvin olennaisesti laadukkaaseen saattohoitoon. Arvoisa puhemies! Toivon todella, että tämän lakimuutoksen myötä voimme alkaa vähitellen luottamaan siihen, että jokainen suomalainen saa hyvää ja ihmisarvoista palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa riippumatta asuinpaikastaan. Kysymys on kuitenkin siitä, miten kohtelemme ihmistä silloin, kun emme enää pysty parantamaan hänen sairauttaan.