Arvoisa puhemies! Te, ulkoministeri, aloititte oman puheenvuoronne sanoilla: ”Elämme vaikeasti ennakoitavassa turvallisuusympäristössä sekä lähiympäristömme osalta että maailmanlaajuisesti.” Suomen historian katkerimmat luvut ovat olleet niitä, kun meillä ei ole ollut kansallista konsensusta eksistenssikysymyksistä, ja jatkaisin vähän siitä, mitä edustajat Tuppurainen ja Lindtman tuossa jo aikaisemmin pohtivat. Tällä hallituskaudella valitettavasti isossa eksistenssikysymyksessä ydinaseiden osalta ydinaseisiin liittyvistä rajoitteista Suomen osalta luovuttiin ja rikottiin olennaisesti kansallinen konsensus. Sama näkyy tässä Lähi-itä-politiikassa tällä hetkellä sekä suhtautumisessa näihin siirtokuntiin että Palestiinan tunnustamiskysymykseen. Arvoisa ulkoministeri, kuinka huolissanne te olette siitä, että meillä ei olekaan enää keskeisissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä sitä kansallista yhteisymmärrystä, joka olisi se paras tae selviytymistarinallemme?