Arvoisa rouva puhemies! Tänä päivänä me olemme käsitelleet tässä istunnossa oikeusministeriön ja sisäministeriön hallinnonalaisia sektoreita, ja siellä ollaan todettu kyllä moneen kertaan, kuinka nyt näinkin haasteellisessa taloustilanteessa on pystytty pitämään esimerkillisen hyvin huolta maan turvallisuudesta ja oikeudenhoidosta. Poliisien määrää on lisätty, ja tulemme saavuttamaan 8 000 poliisin määrän ensi vuonna. Myöskin oikeuspuolelle on resursseja lisätty. Vankiloiden tilannehan on noussut myöskin keskustelussa monesti esille. Kyllähän se niin on, että kun poliisien määrää lisätään, niin juttumäärä lisääntyy ja sitten myöskin vankien määrä lisääntyy. Se on aivan selkeä syy—seuraus-suhde. Ajattelinkin nyt puhua vähän enemmän vankiloista. Itse asiassa sattumoisin minulla on Riihimäen vankilan kynäkin tässä mukana, niin että sekin sattui aika somasti. Myöskin kyllä tiukennettu kriminaalipolitiikka on vankien määrää lisännyt huomattavallakin tavalla. Vankiloissahan on oltu nyt viime vuosina jo ylipaikoilla, ja täyttöaste on yli sata prosenttia. Uusia vankipaikkoja kyllä rakennetaan ja lisätään, mutta ne eivät tietenkään synny hetkessä. Se on mahdotonta, mutta sitäkin yritetään koko ajan parantaa. Kyllähän tässä on myöskin se, että vaikka rangaistuksia pitää olla, konnien pitää joutua kiinni ja rautoihin, niin kyllä myöskin kuntouttavasta puolesta on pidettävä huolta vankeinhoidossa. On kaikkien etu kiistattomasti se, että rikoskierre, vankeuskierre, saadaan poikki. Kaikki hyötyvät siinä, se on selvä asia. Vankilassahan tarjoutuu loistava tilaisuus tällaiset kierteet saada poikki ja myöskin päihdekierteet. Oikeastaan voisi sanoa niin, että erittäin harvoin tarjoutuu niin hyvää tilaisuutta saada esimerkiksi huumausainekierteet poikki, ja siellä saadaankin hyviä tuloksia aikaiseksi. Mutta sitten onkin toinen asia, että kun se vapaus koittaa, niin mitä sen jälkeen tapahtuu. Kyllä meillä on vielä parantamista huomattavallakin tavalla siinä, että voidaan sitten jatkaa sitä kuntouttavaa, hoitavaa, ylläpitävää toimintaa myöskin vankeuden jälkeen. Itse asiassa minä sain tuolta Vantaan vankilasta ihan suoran viestinkin asiaan liittyen. Eräs vanginvartija lähestyi ja oli huolissaan siitä, millä tavalla me voidaan pitää näistä asioista huolta. Hän mainitsee tässä viestissä, että usein vankiloita pidetään ihmisten kaatopaikkoina, mutta hän toteaa tässä viestissä hyvin ansiokkaasti, että kysymys on kääntöpaikasta, jossa voidaan saada elämän suunta käännettyä huomattavallakin tavalla. Nyt kun ajatellaan niin, että varsinkin kun tuommoista syvästi laitostunutta ja yhteiskunnasta syrjäytynyttä kuntoutetaan yhteiskuntakelpoiseksi, niin se vaatii kyllä erityistä osaamista ja ammatillista kokemusta. Siitä meidän on kyllä pidettävä erityisesti huolta, ja sitä on vaalittava. Sitäkin tämä vartija tässä viestissään tuo esille. Tämä nimenomainen viesti on otettava meidän kaikkien vakavasti. Puhun sitten vielä muutaman sanan tutkintavankeudesta. Tutkintavankeuteenhan tehtiin jo joitakin vuosia sitten muutos, jonka takia tutkintavankeja ei voi pitää poliisivankiloissa kuin hyvin lyhyen ajan. Se tarkoittaa sitä, että tutkintavangit ovat vieneet paikkoja varsinaisilta vangeilta. Se tietysti myös täyttää vankiloita tehokkaasti, kun näitä tutkintavankeja siellä pidetään, ja sitten toisaalta poliisit joutuvat tilanteesta riippuen aika pitkiäkin matkoja kulkemaan kuulustelumatkoille. Tämä tietysti syö aikaa, resursseja ja kaikkea mahdollista siinä. Olisin kyllä sitä mieltä, että pitäisi tarkastella kyllä uudelleen tätä, että palattaisiin siihen, miten ennen oli. Poliisivankiloissa pystyttiin pitämään pitempiäkin aikoja tutkintavankeja, jolloinka resursseja säilyi. Itse asiassa kyllä näitten asioitten kanssa hyvinkin pitkään, vuosikausia, työtä tehneenä voin todeta ja vakuuttaa, että se kyllä toimi hirveän hyvin. Kyllä poliisivankilat ovat itse asiassa tänä päivänä vähän niin kuin vajaakäytöllä tämän takia. — Kiitos.