Antti Häkkänen
Antti Häkkänen
KOKKaakkois-Suomen vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti. Valtioneuvoston puolustusselonteon mukaan Suomen tulee varautua laaja-alaiseen vaikuttamiseen, pitkäkestoiseen sotilaalliseen painostukseen ja jopa vuosia kestävään laajamittaiseen sodankäyntiin kansallisin voimavaroin ja osana Natoa. Tämä edellyttää, että vahvistamme puolustuskykyämme määrätietoisesti tästä päivästä lähtien. Orpon hallitus panostaa merkittävästi maanpuolustukseen resursseja. Vuoden 2026 talousarvioehdotuksessa puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään yhteensä 6,3 miljardia euroa. Merkittävin avaus talousarviossa on puolustusmateriaalihankintojen tilausvaltuudet. Hallituksen kevään 2025 linjausten mukaisesti Puolustusvoimat käynnistää etupainoisesti Maavoimien 2030-luvun materiaalihankkeita. Tämä uudistus on keskeinen osa Suomen puolustuskyvyn vahvistamista. Maavoimien liikkuvuuden ja tulivoiman parantaminen on välttämätöntä, jotta kykenemme vastaamaan nopeasti muuttuviin uhkiin ja ylläpitämään uskottavaa pelotetta. Uudistuksen myötä Maavoimien kalustoa modernisoidaan laajasti. Panssaroituja ajoneuvoja, tykistöjärjestelmiä ja viestijärjestelmiä päivitetään vastaamaan nykyaikaisen sodankäynnin vaatimuksia. Tämä ei ole vain tekninen investointi vaan strateginen valinta, joka vahvistaa koko puolustusjärjestelmämme selkärankaa. Kokonaisuus koostuu kahdesta osasta: neljän miljardin euron valtuus Maavoimien liikkuvuuden kehittämiseen ja kahden miljardin euron valtuus yhteisten asejärjestelmien kehittämiseen, erityisesti ampumatarvikkeiden hankintaan. Näiden maksatus ajoittuu pääosin vuosien 2029 ja 2036 väliselle ajalle. Puolustusmateriaalihankintoihin kohdennetaan vuodelle 2026 noin 1,5 miljardia euroa. Näillä määrärahoilla rakennetaan uutta suorituskykyä, vastataan muuttuneen toimintaympäristön vaatimuksiin ja korvataan Ukrainalle luovutettua materiaalia. EU:n rauhanrahaston kautta saatu 208 miljoonan euron korvaus kattaa osan Ukrainan tuen kustannuksista. Puolustusvoimien toimintamenot nousevat 79 miljoonalla eurolla noin 2,6 miljardiin euroon. Lisäys kattaa kustannustason nousun, palkkaustarkistukset ja Nato-jäsenyyden kustannukset. Nato-jäsenyyden kokonaiskustannukset ovat noin 82,5 miljoonaa euroa, josta jäsenmaksuihin on budjetoitu 33 miljoonaa euroa. Suomen puolustuksen yhteensovittaminen osaksi Naton yhteistä puolustusta jatkuu suunnitelmallisesti. Arvoisa puhemies! Vuoden 2026 talousarvioehdotus sisältää myös 116 miljoonan euron tilausvaltuuden järjestelmien huoltoon ja varaosahankintoihin. F-35-hankkeen rahoitus on edelleen merkittävä, 1,4 miljardia euroa. Vuoden 2026 valuuttakurssitappioarvio, 80 miljoonaa euroa, katetaan aiemmin myönnetyillä mutta käyttämättömillä määrärahoilla. Laivue 2020 ‑hankkeen menot ovat noin 213 miljoonaa euroa. Vahvistamme Merivoimien suorituskyvyn päivittämisen nykyajan vaatimusten ja tulevaisuuden tarpeiden mukaiselle tasolle. Maanpuolustus- ja veteraanijärjestöjen tukemiseen ehdotetaan kymmenen miljoonaa euroa. Tämä rahoitus mahdollistaa veteraaniperinnetyön ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen tukemisen koko maassa. MPK:n koulutustoiminnan tukeminen on erityisen tärkeää kasvavan kansalaiskiinnostuksen ja kustannusten nousun vuoksi. Vapaaehtoisella maanpuolustuksella on merkittävä rooli kokonaisturvallisuuden vahvistamisessa. Sotilaallisen kriisinhallinnan menoihin esitetään noin 66 miljoonaa euroa. Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen painopiste säilyy Libanonin UNIFIL-operaatiossa, ja osallistuminen EUMAM Ukraine ‑koulutusoperaatioon jatkuu. Puolustusministeriön hallinnonalan menot ovat 2,5 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2026. Hallituksen päätöksen mukaan puolustusmenot nostetaan kolmeen prosenttiin vuoteen 2029 mennessä. Naton 3,5 prosentin tavoitteeseen rakennamme polkua vuoteen 2035 mennessä. Tavoite vaikuttaa kenties kunnianhimoiselta, mutta verrattuna muihin Venäjän rajamaihin lähialueillamme se on sittenkin vielä aika maltillinen. Näin on erityisesti siinä valossa, että Suomen vastuulla on yli 1 300 kilometriä Naton Venäjä-rajaa ja satoja kilometrejä Suomenlahden rannikkoa. Vuoden 2026 tilausvaltuudet ovat askel kohti tätä suurta Nato-tavoitetta. Suuria tilausvaltuuksia on odotettavissa myös tulevissa talousarvioissa. Ratkaisevin tekijä Suomen puolustuskyvyn varmistamisessa on puolustuksen pitkäjänteinen ja riittävä resursointi, ei siis vain kriisin hetkellä vaan jatkuvasti ennakoiden. Haluan painottaa, että näitä panostuksia tarvitaan Suomen puolustamiseksi. Jos meillä ei olisi Naton selkänojaa tukenamme, panostusten tarve olisi merkittävästi suurempi. Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan kiittää erityisesti vielä valtiovarainministeriötä, erityisesti ministeri Purraa, tiiviistä yhteistyöstä talousarvion valmistelussa. Vuoropuhelua ministereiden ja ministeriöiden kesken on käyty isänmaallisessa hengessä vaikeasta taloustilanteesta huolimatta.

Antti Häkkänen — 25.09.2025 | Paljon Puhetta