Onni Rostila
Onni Rostila
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Ihan alkuun pieni kommentti edustaja Lylyn omassa puheenvuorossaan ihan lopuksi viittaamaan asiaan tästä YELin alirahoituksesta: On silti rehellisyyden nimissä sanottava, että viime hallituskaudella ne ratkaisuyritykset olivat lopulta niin kelvottomia, että niitäkin on tämä hallitus saanut jo alkaa selvittelemään. Niin pahaa jälkeä se on suomalaisessa erityisesti yksinyrittäjäkentässä saanut aikaan. Julkisesta sektorista sen vain haluan sanoa, että jos puhutaan siitä aivan perustavanlaatuisesta osasta, mitä itsekin tunnen hiukan paremmin, elikkä tuomioistuinlaitos, oikeudenhoito, niin on myös aika erikoista, että maailman suurimman julkisen sektorin maassa tällaiset perusasiat ovat sitten kuitenkin olleet vuosikausia aivan retuperällä. Eli ihmisillä kestää ihan tavallisissakin asioissa päästä oikeudenkäynteihin, saati, että saa lainvoimaisen tuomion sitten aikanaan valitustuomioistuimesta. Siihen voi mennä ties kuinka monta vuotta. Tämä on ollut sellainen kansallinen häpeäpilkku, ja Suomi on saanut tästä ihan langettavia päätöksiä myös ihmisoikeusrikkomuksina. Siinä mielessä, että kun kovia säästöjä nyt tehdään, on kuitenkin oikeusministeriön sektorilla pystytty edelleen jatkamaan tätä lisäresursointia tehostamisohjelmastakin huolimatta, ja täytyy kyllä kiittää erityisesti oikeusministeri Leena Meren työtä tällä saralla. Väittäisin, että kun se lisäresursointi on nyt tehty koko sen oikeuslaitoksen ketjun sisällä siten, että sekä poliisi, syyttäjä että tuomioistuinlaitos ovat saaneet lisäresurssia, niin pikkuhiljaa ne käsittelyjonot alkavat sieltä kyllä helpottaa. Ainakaan se ei jää tämän hallituksen yrittämisestä kiinni. — Kiitos.

Onni Rostila — 24.09.2025 | Paljon Puhetta