Arvoisa rouva puhemies! Odottaessani puheenvuoroa olen kuunnellut opposition opetusta oikeanlaisesta taloudenpidosta sekä liiasta velkaantumisesta. Puheista on muistunut mieleen erään entisen lakimieskollegan nyrkkisääntö rikosjuttujen hoitamisesta: epäselvät asiat kiistetään ja selvät asiat sotketaan. Talous on monimutkainen ilmiö, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Suhdanteet vaihtelevat, maailmanpoliittiset olosuhteet vaihtelevat, vallitsee aitoa epäselvyyttä syistä ja seurauksista. Tässä voi syntyä kiusaus kiistää epäselvyys ja vierittää populistisesti kaikki hallituksen syyksi. Kuten nytkin, myös viime vaalikaudella valtiontalous oli vuodesta toiseen vahvasti alijäämäinen. Mutta selvä asia, jota oppositio ei pääse karkuun, on ero nollan ja kymmenen välillä. Edellinen hallitus, Marinin—Saarikon vasemmistohallitus, sai aikaan nollan euron säästöt. Tämä hallitus on nyt tehnyt säästöjä ja sopeutuksia yhteensä kymmenen miljardin euron edestä. Tämä on selvä asia. Lapsikin ymmärtää, että kymmenen on enemmän kuin nolla. Selvää on myös se, että nolla ei vaadi mitään. On helppoa saada nolla, on helppoa tehdä tyhjä paperi. Normaalissa elämässä, ei välttämättä siis politiikassa, kymmeneen asti päässyt ansaitsee suuremman kiitoksen kuin nollakerhoon yltänyt. Kymmenen ei välttämättä vielä riitä, mutta on vähintäänkin kummallista, jos omalla vuorollaan nollasuoritukseen yltäneet huutavat kovaan ääneen kymmenen pienuutta. Se ei ole vain kummallista, se on selvän asian sotkemista. Palatakseni alun muisteluun rikosjuttujen hoitamisesta on ehkä paikallaan kertoa, millaisissa tapauksissa tätä ”epäselvät asiat kiistetään, selvät asiat sotketaan” ‑taktiikkaa käytettiin: sitä käytettiin silloin, kun tekijästä ei ollut juurikaan epäselvyyttä.