Martin Paasi
Martin Paasi
KOKUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa rouva puhemies! Suomen talous ei ole kasvanut 17 vuoteen, koska Suomen tuottavuus ei ole kasvanut viimeiseen 17 vuoteen. Se ei ole kasvanut sen takia, että Suomeen ei ole investoitu viimeiseen 17 vuoteen muuta kuin seiniin. Suomeen ei ole investoitu, koska täällä on ollut liian jäykät työmarkkinat, liian korkea verotus, liian paljon byrokratiaa. Muualla on yksinkertaisesti ollut kannattavampaa tehdä asioita. Emme elä tyhjiössä. Ihmiskunnan tekeminen hakeutuu sinne, missä on kannattavaa tehdä. Bulkkituotantoa Kiinassa, startuppaamista Yhdysvalloissa ja byrokratiaa EU:ssa. Talous kasvaa siitä, että tehdään enemmän tai paremmin. Tuottavuuden kasvu on kaiken talouskasvun ydin — eli se, että aikaansaadaan enemmän, parempaa, vähemmällä. Tämä unohtuu helposti ekonomistien, kuvaajien ja virkamiesten tilastojen ristitulessa. Miten Suomeen sitten syntyy enemmän tuottavampaa tekemistä? Investointien avulla. Kun kotimaiset tai ulkomaiset yritykset tai sijoittajat investoivat Suomeen jonkinlaiseen tekemiseen — joku myy tontin, toinen rakentaa hallin, kolmas tuotantolaitoksen — syntyy työpaikkoja, liikevaihtoa, voittoa, verotuloja ja Suomeen talouskasvua. Investointien haalimisen Suomeen tulisikin olla jokaisen hallituksen ykkösprioriteetti. No, miksi? Koska investoinneista syntyvillä verotuloilla maksetaan aivan kaikki: toimeentulotuet, terveydenhuollot, varhaiskasvatukset, peruskoulut, hyvinvointiyhteiskunnan infrastruktuurit, turvallisuus, kaikki. Investointien haalimiseksi Suomeen Suomessa pitää kansainvälisessä vertailussa olla kannattavaa tehdä ja yrittää. Siksi — siksi Orpon hallitus on purkanut byrokratiaa, joustavoittanut työmarkkinoita, laskenut veroja puolentoista miljardin edestä ja päättänyt 601 kasvutoimesta. Orpon hallituksen päätösten vaikutukset näkyvät kuitenkin vasta seuraavalla hallituskaudella, aivan kuten Marinin hallituksen vaikutukset näkyvät tämän hallituskauden aikana. Arvoisa rouva puhemies! On hyvää velkaa, ja on huonoa velkaa. Hyvä velka on investoitu johonkin tuottavaan tekemiseen. Se paitsi maksaa itsensä pois myös tuottaa voittoa uusiin investointeihin. Huonolla velalla taas rahoitetaan lähinnä kulutusta. Tällä hetkellä elämme kansakuntana velaksi — olemme eläneet viimeiset 17 vuotta. Tämä ei ole kestävää eikä vastuullista. Velan kasvu on siis pakko saada pysäytettyä. Marinin hallituksen aikana korkomenot olivat 0,8 miljardia vuodessa. Nyt samat lainat maksavat vajaa kolme miljardia vuodessa, vuoteen 2030 mennessä lähes viisi miljardia euroa vuodessa. Velan suhde bruttokansantuotteeseen on viimeisten 17 vuoden aikana kasvanut 30 prosentista lähes 90 prosenttiin. Yhteensä noin 36 miljardin sote‑, puolustus‑ ja korkomenot tulevat vääjäämättömästi kasvamaan edelleen. Noin kymmenen miljardin vuotuinen ylikulutus pitäisi siis leikata budjetin jäljellä olevasta 53 miljardin osuudesta. Se tarkoittaa noin 20—30 prosentin leikkausta budjettiin. Arvoisa puhemies! Hyvä oppositio, olemme siis erittäin vakavan edessä. Suomessa on paljon kasvun edellytyksiä, ja Orpon hallitus on vauhdittanut näitä entisestään. Emme kuitenkaan voi laskea talouskasvun varaan, vaikka kaikkemme sen eteen teemmekin. Olemme osa maailmantaloutta, jonka myrskyt tyrskyävät myös kotirannassamme. Siksi usko Suomen tulevaisuuteen perustuu myös siihen, että pystymme elämään suu säkkiä myöten, niin että jäljelle jäävät valtion keskeisimmät palvelut ja toiminnot saadaan turvattua. Kaikille kaikkea ei enää käy. Jokainen valtion menon leikkaus on raskas. Oppositio, mikäli hallituksen keinot eivät teille passaa, niin kertokaa siis suunnitelmanne. Helpot poliittiset irtopisteet eivät Suomea pelasta.

Martin Paasi — 24.09.2025 | Paljon Puhetta