Arvoisa herra puhemies! Se, mikä erottaa tämän päivän siitä ajasta, jolloin kansainvälistä pakolaisuutta ja turvapaikanhakua koskevaa sopimusjärjestelmää on laadittu, on se, että paitsi että ihmiset siirtyvät erittäin suurissa määrin mantereelta toiselle, heillä on myös taipumus valita maa, josta he hakevat turvapaikkaa, mikä panee kyllä epäilemään, onko turvallisuus — eli turvapaikan perimmäinen tarkoitus — se varsinainen motiivi ihmisillä olla liikkeellä. Harrastetaan täysin avoimesti turvapaikkashoppailua, saavutaan Euroopan yhteen laitaan, kävellään tarvittaessa yhdeksän tai kymmenen turvallisen maan läpi jättämään turvapaikkahakemus sinne, missä se on erilaisista syistä kaikkein edullisinta. Palaisin tässä siihen edustaja Purran aiempaan puheenvuoroon, että keskeinen ongelma on se, että EU-tasolla lainsäädäntö ei tunnista nykyisiä realiteetteja, siis muuttoliikkeen realiteetteja, vaan se heijastaa pikemminkin vuosikymmenten takaisia realiteetteja. Ja toinen ongelma on kansallisessa lainsäädännössä, sekä maahanmuuttoon, oleskelulupiin ja perheenyhdistämiseen liittyvässä lainsäädännössä että myös niissä sosiaaliturvaan liittyvissä mahdollisuuksissa, joita Suomi ja monet muut Pohjois-Euroopan maat tarjoavat. Meidän pitäisi vähentää sellaisia epäterveitä houkuttimia, jotka johtavat siihen, että suuret määrät ihmisiä, jotka eivät todellisuudessa ole ensisijaisesti turvan tarpeessa, pyrkivät Suomeen jättämään turvapaikkahakemuksia. — Kiitoksia. [Jussi Saramo: Oliko nyt kyse hybridiuhkista?] — Älä nyt huutele siellä.