Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen lähtökohta on se, että talouden kantokykyä vahvistetaan sitä kautta, että mahdollisimman moni voisi osallistua ja osallistuisi työmarkkinoille. Tämä on tämän hallituksen punainen, tarkoitan, sininen lanka. [Miapetra Kumpula-Natri: Ja kuinka meni?] Työllisyys alkoi, arvoisat opposition edustajat, heikentyä jo Marinin kaudella. [Miapetra Kumpula-Natri: Puhuttiin työvoimapulasta!] Jo Rinteen—Marinin hallitus tunnisti tarpeen esimerkiksi niille työmarkkinauudistuksille, joita meidän verrokkimaissamme, muissa Pohjoismaissa, oli toteutettu jo vuosikausia sitten. [Timo Harakka: Ennätystyöllisyys!] Niitä ei kuitenkaan saatu toteutettua, päätöksiä ei nähty. Mutta nyt Orpon hallituksen toimesta nämä rakenteelliset uudistukset on saatu toteutettua. Niiden vaikutukset näkyvät kuitenkin valitettavasti viiveellä, ja tämä aiheuttaa meille vaikean tilanteen, koska olemme jo lähtökohtaisesti olleet muita Pohjoismaita jäljessä. [Timo Harakka: Ette pääse edes alkupäähän!] Arvoisat opposition edustajat, mikä on teidän vaihtoehtonne? Ne uudet työpaikat eivät synny poliitikkojen tai valtion toimesta vaan yritysten toimesta. Te olette ehdottaneet yritysverotuksen kiristyksiä. [Antti Kurvinen: Keskusta ei ole!]
Saara-Sofia Sirén
KOKVarsinais-Suomen vaalipiiri