Antti Kangas
Antti Kangas
PSOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Suomessa ja koko Euroopassa on vuosikymmenten ajan harjoitettu energia- ja ilmastopolitiikkaa pää pilvissä ja jalat irti maasta. On asetettu kunnianhimoisia tavoitteita, vailla mitään käsitystä realiteeteista tai tarvittavien tavoitteiden edellyttämien toimenpiteiden seurauksista. Eurooppa on tehnyt itsensä riippuvaiseksi Venäjän kaltaisten roistovaltioiden energiatuonnista. Tuuli- ja aurinkovoimahuumassa taas sidomme itsemme valitettavan tiukasti Kiinaan. Orpo—Purran hallituksessa olemme palauttaneet kauan kaivattua maalaisjärkeä ja realismia energia- ja ilmastopolitiikkaan. Arvoisa puhemies! Sähköenergia on välttämättömyyshyödyke, ja sähköverkko muodostaa luonnollisen monopolin. Siksi kantaverkon tulee pysyä nyt ja tulevaisuudessa suomalaisessa päätäntävallassa. Sähköverkon lisäksi tarvitsemme puhdasta, sää- ja toimitusvarmaa sähköä. Emmekä voi unohtaa myöskään jakeluverkon merkitystä. Sähkön tarpeen odotetaan kasvavan huimasti lähitulevaisuudessa, ja siksi verkon koko riittävyyttä tulee tarkastella kokonaisuutena. Kiinnitämme huomiota myös verkon inertian merkitykseen. Sähkön- ja lämmöntuotantoa on myös Ukrainasta saatujen oppien mukaisesti hyvä hajauttaa. Samalla on pyrittävä minimoimaan siirtohävikkiä. Tämän vuoksi on erinomaista, että strategiassa on huomioitu myös ydinvoiman pienreaktorit, jotka voivatkin vastata näihin edellä mainittuihin haasteisiin. Muun muassa Fingrid on varoittanut siitä, ettei olemassa olevia CHP-laitoksia pidä enää purkaa, vaan olemassa olevat laitokset ja niiden käyttöikä pitäisi pyrkiäkin maksimoimaan. Haluamme myös huomauttaa kotimaisen ja varastoitavan energialähteen, turpeen, merkityksestä. Kuivike- ja kasvuturpeen merkitys ja vientipotentiaali alleviivaavat hyödyllisyyttä. Viime eduskuntakaudella toteutettu turpeen käytön alasajo on pysäytettävä. Huoltovarmuuden kysymyksissä ei ole syytä leikkiä. Turpeen nosto, varastointi ja kiertokäynti on nähtävä vakuutuksen ottamisena. Arvoisa puhemies! Kaikessa politiikassa on huomioitava talouden ja ympäristön asettamat rajat. Perussuomalaisten mielestä energiapolitiikassakin on tähdättävä edulliseen ja ennen kaikkea luotettavaan energiaan. Geopoliittiset muutokset ovat olleet rajuja, mutta Suomessa olemme onneksi varautuneet hyvin ennalta. On siksi korostettava, että energiapolitiikassa emme saa nojata liiaksi ulkomaihin. Arvoisa puhemies! Olemme saaneet ristiriitaista viestiä siitä, ovatko Suomen metsät hiilinielu vai ei. Tämä kertoo siitä, että vertailukelpoista hiilinieludataa ei ole. Suomi on Euroopan metsäisin maa. Suomessa on eri tahoilta esitetty hakkuumäärien romahduttamista, jotta Suomen ylikireät ilmastotavoitteet voitaisiinkin saavuttaa. Mitä tällainen metsäteollisuuden alasajo tarkoittaisi Suomen taloudelle? Perussuomalaisten mielestä metsien hakkuut pitäisikin säilyttää vähintään nykyisellä tasollaan. Kaikkien meidän Suomessa tulisi havaita, että vähentämällä kotimaista puun tarjontaa me emme ratkaise ilmasto-ongelmia vaan todennäköisesti pahennamme niitä. Puuta tarvitseva teollisuus hakee puunsa muualta. Kaikkialla ympäristöstä huolehtiminen ei ole samalla korkealla tasolla kuin Suomessa. Peräänkuulutamme maalaisjärkeä myös ennallistamisessa. Käytöstä poistuvien turvemaiden vettäminen laajassa mitassa on kansantaloudelle suuri tragedia: Metsitetty turvemaa tuottaa puuta Suomen teollisuudelle tulevaisuudessa. Vetetty kuralammikko on sen sijaan vetetty kuralammikko myös viidenkymmenen vuoden kuluttua. Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien etäisyyksien maa, jossa auto on välttämättömyys. Tämän vuoksi ylikireillä ilmastotavoitteilla ei voi kurittaa auton käyttäjää ja kuljetusalaa. Haluamme pitää teollisuutemme rattaat pyörimässä. Hallitus onkin harjoittanut historian automyönteisintä politiikkaa laskemalla kautensa aikana polttoaineveroa liki neljännesmiljardilla [Tuomas Kettusen välihuuto] ja madaltamalla Marinin—Saarikon hallituksen järjetöntä jakeluvelvoitetasoa. Muistetaan myös, että Suomi on saareke ja vientimme ja tuontimme on merikuljetusten varassa. Talvimerenkulun edellytyksiä on vahvistettava jo turvallisuuspoliittisistakin syistä. Lopuksi haluan vielä korostaa, että energia- ja ilmastopolitiikkaa tehdessä pitää huomioida sen politiikan vaikutukset niin huoltovarmuuteen kun kansalaisten arjen kustannuksiin ja yritysten kilpailukykyynkin. Tämä laaja-alaisempi vaikutusten arviointi on edellisillä hallituksilla jäänyt pitkälti unholaan. Me perussuomalaiset kannatamme lämpimästi uutta suuntaa kohti maalaisjärkeä ja sinivalkoista energia- ja ilmastopolitiikkaa. — Kiitos.

Antti Kangas — 17.02.2026 | Paljon Puhetta