Arvoisa puhemies! Tänään on kuultu erittäin hienoja puheenvuoroja tärkeästä aiheesta. Kiitän minäkin kansalaisaloitteen tekijöitä. On todella hienoa, että ihmiset haluavat aktiivisesti vaikuttaa elämäänsä yhteiskunnassamme, ja yhtä hienoa on tietysti, että me pääsemme sitten täällä tästä asiasta keskustelemaan. Useampi poliisi, kansanedustaja, muun muassa meidän Kaunistolamme, on kertonut, kuinka paljon he näkevät ongelmia huumeiden kanssa. Itse puhuin aikaisemmin tänään jo tässä salissa ensihoidosta, ja sen parissa työskennelleenä voin sanoa, että olen nähnyt lukemattoman määrän lapsia, äitejä, serkkuja, ystäviä hirveässä tilanteessa huumeidenkäytön seurauksena. Olen tehnyt usean vuoden tutkimusta pohjoisamerikkalaisten kanssa sydänpysähdyksistä, ja siellähän huumeongelmat ovat aivan räjähtäneet käsiin. Aloitus sielläkin on lähtenyt itse asiassa niin sanotusti täysin vaarattomasti lääkäreiden määräämistä lääkkeistä, joita on käytetty lääkinnälliseen hoitoon, ja silti se on osoittautunut erittäin huonoksi tieksi. Enkä sano, ettei meillä tarvitsisi tutkimukseen perustuvaa lääkekannabista käyttää silloin, kun potilas sitä lääkärin suosituksesta tarvitsee ilman muuta. Nämä ovat tulenherkkiä asioita, ja nämä johtavat valtavan suuriin tragedioihin. Meillä samaan aikaan täällä on etenemässä toinen kansalaisaloite, jossa epätoivoiset äidit hakevat päihdeongelmaisille lapsillensa apua. Vaikka täällä peräänkuulutettiin sitä, että jokin meidän nyt täällä keskustelussa olevista asioista olisi jonkunnäköinen ratkaisu parempaan huumehoidon politiikkaan, niin semmoista viisastenkiveä ei olla vielä keksitty, koska huumeet ovat oikeasti maailmanlaajuisesti todella vaikea ongelma, jonka kimpussa työskentelee valtava määrä fiksuja, älykkäitä, tutkimukseen perustuen työtä tekeviä ihmisiä, ja siltikään me emme saa tätä asiaa hallintaan. Ei anneta tälle yhtään mahdollisuutta edetä eteenpäin. — Kiitos.