Arja Juvonen
Arja Juvonen
PSUudenmaan vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen vuosikertomus kertoo raakaa totuutta siitä, missä tilanteessa Suomi on elänyt ja missä me elämme. Talous näyttää edelleen haasteelliselta. Talous on supistunut ja vienti pysähtynyt, kun myös kotimainen kysyntä on heikkoa. Työllisyystilanne on vaikea, ja työttömyys koskettaa yhä useampaa perhettä mutta myös nuoria. Nostan tästä hallituksen vuosikertomuksesta esiin asunnottomuuden ja toimet sen torjumiseen. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma on toki vähentänyt pitkäaikaisasunnottomuutta, mutta nuorten tilanne on edelleen haasteellinen. Muun muassa pääkaupunkiseudulla on yli tuhat asunnotonta alle 25-vuotiasta. Pääkaupunkiseudulla onkin kehitetty asunnottomuutta torjumaan hanke Oman muotoinen koti, jonka tarkoitus on, että vuoteen 2018 mennessä meillä ei olisi enää asunnottomia nuoria. Syrjäytyminen lähtee siitä, että ei löydy opiskelupaikkaa, ja sen myötä nuori ei löydä sijaa yhteiskunnassa, ja siihen myös tätä asunnottomuus liittyy. Meidän tuleekin tehdä kaikkemme, jotta nuorten syrjäytymiseen katsotaan edelleenkin hyvin vakavasti. Lisäksi tulevaisuudessa täytyy edelleen kiinnittää huomiota harmaan talouden torjuntaan. Se on ollut menneellä kaudella hyvää ja asianmukaista. Sosiaali- ja terveyspalvelut pitää saada toimiviksi kaikille. Lastensuojelu on myös se, mitä täytyy seurata koko ajan ja resursseja sinne suoda. Sosiaalihuoltolaki on astunut juuri voimaan, ja se on erittäin hyvä, koska se tähtää ennaltaehkäisyyn, ja se on syntynyt muun muassa pikku-Eerikan tapauksen johdosta. Ennaltaehkäisy on hyvä keino ehkäistä syrjäytymistä ja ihmisten toivottomuutta.