Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tähän edelliseen puheenvuoroon voisin sanoa, että tällainen keskittämisen eetos, mitä täällä salissa on aikaisemminkin kuultu, ei ole johtanut niihin tavoitteisiin, mitä puheissa on ollut. Toivon, että tässä uudistuksessa ne ensimmäistä kertaa tällä kaudella toteutuisivat niin, että myös ihan pienet paikkakunnat saisivat niitä palveluja — ei jäisi niihin 30 000 asukkaan kaupunkeihin. Tuossa edustaja Kettunen aikaisemmin toi huolen musiikkiopistojen ja kansalaisopistojenkin mahdollisuuksista näille nuorille ja lapsille antaa tätä palvelua, ja minä yhdyn tähän samaan huoleen. Täytyy toistaa hieman sitä, että olen itsekin Kuhmon musiikkiopistossa viulua soittanut ja Kuhmon musiikkiluokalla kuusi vuotta ollut, ja ei minustakaan tullut sen kummempaa musikanttia — sanoivat, että mene teatterikouluun, mutta tulin tänne ehkä Suomen suurimpaan teatteriin suoraan kouluja käymättä. Joka tapauksessa on tärkeää, että jokainen nuori ja lapsi pystyy itseään toteuttamaan. Se sitouttaa heitä, he kokevat olevansa osa tätä yhteiskuntaa, yhteisöllisyyttä. Sitä me tarvitaan tässä yhteiskunnassa kaikista eniten, ja sitä läsnäolemisen tunnetta, ja instrumentit antavat siihen hyvän mahdollisuuden verrattuna esimerkiksi matkapuhelimiin, joiden ääressä nuoret ovat aivan liian paljon, joten yhdessä soittaen, laulaen ja itseänsä toteuttaen tieteen ja taiteen parissa, siellä, missä elämää on, metsissä ja metsästyksessä, missä vain, kalastuksessa ja eränkäynnissä — näissä asioissa se nuori parhaiten voi. Siinä mielessä toivon tältä uudistukselta sitä potkua, mistä tässä aikaisemmissa puheenvuoroissa sanottiin, että tämä parantaa niitä palveluja, ja että se ei huononna, niin kuin meitä huolettaa.