Johanna Ojala-Niemelä
Johanna Ojala-Niemelä
SDPLapin vaalipiiri

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan tilintarkastajat ovat antaneet tilintarkastuskertomuksensa eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 25. Valiokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Eduskunta käytti myönnetyistä määrärahoista 113,3 miljoonaa euroa ja lisäksi 3,8 miljoonaa euroa edelliseltä vuodelta siirtynyttä erää. Siirtyvä erä liittyy tietohallinnon laitehankintoihin ja kehittämishankkeisiin, joihin käytettäväksi siirtyi seuraavalle vuodelle 4,1 miljoonaa euroa. Eduskunnan kanslian sisäisen tarkastuksen yksikkö tarkastaa vuosittain ryhmäkansliarahan käyttöä ja kirjanpitoa. Vuoteen 2024 kohdistuneessa tarkastuksessa ryhmäkansliarahan käyttö oli pääosin hyväksyttyjen periaatteiden mukaista. Merkittävimmät havainnot säädösten ja periaatteiden vastaisesta käytöstä koskivat kansanedustajien tapaamisilmoituksia ja niiden tekstejä sekä julkaisuaikoja. Valiokunta pitää hyvänä, että poikkeamien määrä on pysynyt vähäisenä ja että eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet tarkistamaan toimintatapojaan, jotta havaittuja puutteita ei jatkossa esiintyisi. Lopuksi valiokunta toteaa, että eduskunnan tilintarkastajien lausunnon mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus antavat eduskunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot eduskunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 12/2026 vp johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.