Arvoisa puhemies! Ensin kiitos valtuutettujen puheenjohtaja Mira Niemiselle esittelystä ja myös kaikille valtuutetuille. Ollaan oltu koko vuosi monessa kokouksessa, ja keskustelu on ollut hyvää. Kela toimeenpani sosiaaliturvaan useita muutoksia: kansaneläkkeen maksaminen ulkomaille päättyi, yleiseen asumistukeen palautettiin varallisuusharkinta, ja opiskelijat siirrettiin yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin. Julkisen talouden sopeutustoimet kohdistuivat myös Kelaan. Kelalta edellytettiin vuosina 2025—2027 yhteensä 45 miljoonan euron säästöjä toimintamenoista, minkä lisäksi valtionrahoitusta leikattiin kertaluontoisesti 50 miljoonalla eurolla. Säästöistä huolimatta Kelan kyky hoitaa asiakkaidensa palvelut ja suomalaisten sosiaaliturvaa on säilynyt melko hyvänä. Sosiaaliturvaetuuksien menot olivat vuonna 2025 yhteensä 17,5 miljardia euroa. Vuonna 2024 korvattavia lääkkeitä hankittiin noin 2,5 miljardilla eurolla, joista Kela maksoi lääkekorvauksina noin 1,9 miljardia. Lääkekorvausmenojen kasvua on pyritty hillitsemään useilla eri toimilla. Myös Kelan hallintoa koskevaa lainsäädäntöä uudistettiin: pääjohtajan ja johtajan virkojen nimitykset rajattiin Suomen kansalaisiin, eräiden rutiininomaisten tukitehtävien siirtäminen yksityiselle toimijalle mahdollistettiin, ja Valtiontalouden tarkastusvirastolle annettiin oikeus tarkastaa Kelan toiminnan ja taloudenhoidon tarkoituksenmukaisuutta, tuloksellisuutta ja laillisuutta. Vuonna 2025 Kelan laaja Eepos-muutosohjelma eteni toteutusvaiheeseen. Ohjelmassa uudistetaan etuuskäsittelyä, asiointipalveluja sekä niitä tukevia tietojärjestelmiä ja alustoja vuoteen 2032 mennessä. Toteutus painottuu kuitenkin seuraavalle vaalikaudelle. Yhteydenottoja meille valtuutetuille tulee varmasti kaikille aika paljonkin tuolta kentältä. Henkilökohtaisesti itse olen saanut palautetta Kela-takseista. Osa on ollut tyytyväisiä, ja osalla on ollut hankaluuksiakin. Varsinkin nyt, kun ne on kilpailutettu — kaupungeissa on yleensä kaksi firmaa, jotka hoitavat tämän asian, ja heidän allaan sitten Kela-taksit liikkuvat — niin jotkut liikkeellä olevat taksit ovat sanoneet, että kilpailutus on ollut niin kova, että heidän viivansa alle ei juuri tuloja enää saa, kun tämä kilpailu on mennyt niin tiukaksi. Tällaista palautetta on tullut. Sitten asiakaspalvelusta: Yleensä ollaan oltu pääosin tyytyväisiä. Sitä, että on mahdollisuus asioida toisen puolesta, laajennettiin OmaKannassa — tämä helpotti monen arkea. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakasmäärät ja kustannukset ovat kasvaneet kyllä merkittävästi, mutta silti on tärkeää, että kansalaiset saavat tulevaisuudessakin tarpeellisen palvelun. On myös mainittava, että on tärkeää, että myös Kelan henkilökunnan — kun joskus on aina paineitakin asiakaspisteissä ja työssä — jaksamiseen kiinnitetään huomiota ja huolehditaan, että heillä on hyvä tehdä töitä. — Kiitoksia.
Ritva Elomaa
PSVarsinais-Suomen vaalipiiri