Arvoisa herra puhemies! Turvallisuusasiat ovat tärkeitä ja puhuttavat meitä niin oikealta kuin vasemmalta. Tiedustelulait tulivat tosiaan voimaan vuonna 19, ja sitä ennen, ennen vuosia 15—19, lakia valmisteltiin. Sain toimia vuosina 19—23 tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajana myös saattaen tätä lainsäädännön työtä — silloin oppositiosta käsin kylläkin — jotta saatiin hyvät tiedustelulait, ja jo tuolloin tuli selväksi se, että jossain vaiheessa tulee päivittämisen tarvetta. Nyt on sen aika. Rajavartiolaitoksen omat toiveet: Rajavartiolaitos toivoi jo aikaisemmin näitä toimivaltuuksia. Nyt ministeri ohjeistaa ne alisteisiksi puolustushallinnolle — varmaankin ihan perusteltua. Mutta valiokunnassa tullaan kuulemaan tarkemmin näistä asioista ja ottamaan vasta sen jälkeen kantaa. Haluan myös tuoda esiin sen, kuinka tärkeää on, että valtioneuvoston jäsenet asiallisesti keskustelevat tiedustelulainsäädäntöön liittyvistä asioista, ovat ne sitten suojelupoliisin hallinnollista asemaa tai tämän kyseessä olevan asian osalta. Se ei ole pelkästään valtioneuvoston uskottavuuden kannalta tärkeää, vaan se on meidän tiedusteluviranomaisten ja maakuvan kannalta keskeistä.
Mika Kari
SDPHämeen vaalipiiri