Arvoisa herra puhemies! Tämän kertomuksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto on tietosuojavaltuutetun toimiston suurin toimiala, kun huomioidaan vireille tulleiden asioiden määrä, eli vuonna 2025 noin 4 000 asiaa eli neljäsosa kaikista vireille tulleista asioista koski sosiaali- ja terveydenhuoltoa, ja se ei ole ihme, koska juuri näissä asioissa tietosuojalla on erittäin tärkeä merkitys. Meillähän on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edelleenkin käsiteltävänä lakiesitys teknologian hyödyntämisestä sosiaalihuollon palveluissa, ja muun muassa tästä tietosuojavaltuutettu on antanut oman lausuntonsa, ja tähänkin liittyy monia haasteellisia kysymyksiä. On tärkeää, että tietosuojasta huolehditaan hyvin, kun on juuri kysymys ihmisten tärkeistä ja hyvin intiimeistä palveluista. Mutta nostan esiin asian, jonka olen aikaisemminkin tässä samassa yhteydessä nostanut esiin, eli ongelmat, joita, voi sanoa, hyvin tiukan tietosuojan vuoksi tulee nimenomaan lasten vanhemmille. Olen itse saanut tästä erittäin paljon yhteydenottoja vanhemmilta, jotka ovat joutuneet vaikeisiin tilanteisiin, kun esimerkiksi 12-vuotiaan lapsen terveystietojen saaminen, terveysasioiden hoitaminen on tehty käytännössä hankalaksi. OmaKannassa tai hyvinvointialueiden sähköisissä palveluissa huoltaja ei pääse näkemään lapsen tietoja ilman erillisiä sopimuksia, vaikka lapsi itse ei osaisi hoitaa asioita eikä lainkaan vastustaisi vanhemman osallistumista asioiden hoitoon. Eli suostumuksen antaminen voi edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista, mihin lapsella ei ole esimerkiksi mitään pankkikortteja tai muita keinoja, tai sitten tosiaan lapselta itseltään monimutkaisten palvelujen käyttöä. Tästä asiasta on tullut paljon yhteydenottoja, ja toivoisin, että jossakin yhteydessä tietosuojavaltuutettu paneutuisi tähän kysymykseen tai että valiokunnassa paneuduttaisiin. Samalla kiinnitän huomiota siihen, että meillähän on myös sosiaali- ja terveyspalveluissa ollut ongelmia siinä, että on käyty katsomassa asiattomasti näitä tietoja. Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuille onkin nyt kesällä 2025 täydennetty ohjausta näiden lokitietojen tarkastusoikeudesta, mikä on tärkeä ja hyvä asia.
Päivi Räsänen
KDHämeen vaalipiiri