Antti Lindtman
Antti Lindtman
SDPUudenmaan vaalipiiri

Arvoisat edustajat! Kiitos hyvästä keskustelusta ja hyvistä huomioista. Tosiaan tämä pankkivaltuuston kertomus on tämmöinen oikea runsaudensarvi, josta voi saada monia näkökulmia. Juuri näin, niin kuin tässä monessa puheenvuorossa todettiin: Nyt Suomen talous — itse asiassa jo hiukan pitempään, kun vasta hetken aikaa sitten tultiin — on saanut vetoapua kansainväliseltä taloudelta. Tietysti se, mitä tässä varmasti nyt sitten kiivaasti odotetaan, on se, milloin tämä heijastuu työllisyyteen. Nythän todella tilanne on ollut se, että jos vuoden 2024 syksystä bkt on ollut kasvussa mutta edelleen työllisyydessä poiketaan euroalueesta, niin kyllähän se pistää miettimään, mikä tässä oikein on. Toivotaan, että kun lisää tietoa ja dataa saadaan, niin tähänkin jonakin päivänä selitys saadaan. Yksi asia, jonka kävin tuossa puheessa läpi, on se, että varmasti on niin, että meillä taitaa olla Viron ohella eniten sidottu kotitalouksia mutta myös yritysten luottoja vaihtuviin korkoihin, mikä tarkoittaa sitä, että tämä erittäin nopea rahapolitiikan kiristyminen välittyy nopeammin, ja sitten on tämä turvallisuusympäristö tässä myös tekijänä. Mutta sitten todella se, mihin edustaja Lyly kiinnitti huomiota, on tämä asuntomarkkinoiden tilanne, ja tämä on todella poikkeavaa. Tämä poikkeaa muusta euroalueesta lähes yhtä paljon, ehkä enemmänkin, kuin nämä meidän työllisyysluvut. Jos katsoo vielä, niin oikeastaan kaikkialla euroalueella asuntojen hinnat lähtivät nousuun suurin piirtein vuoden 2015 jälkeen samaan aikaan, ja vaikka pelkästään pääkaupunkiseutuunkin verrataan, niin euroalueella tämä asuntojen hintojen nousu oli itse asiassa vielä nopeampaa kuin Suomessa. Tämän jälkeen sitten sodan alettua tämä tasaantui, ja muualla euroalueella sitä kesti toista vuotta, noin pari vuotta, ja sen jälkeen se lähti taas kasvuun, ja meillä on nyt tämmöinen yksi historian pisimmistä asuntohintojen laskuista. Totta kai sillä täytyy olla vaikutusta, niin kuin tuossa kävin läpi. Me tiedetään jo nyt, että sillä on vaikutus kotitalouksien varallisuuskokemukseen ja sitä kautta kulutukseen. Sillä on vaikutus ikään kuin näihin ihmisten omarahoitusosuuksiin, vakuusarvoihin, jotka voivat luoda lukkoa sinne asuntomarkkinoille. Sitten totta kai tällä kaikella on tietenkin vaikutus rakentamiseen. Niin kauan kuin asuntomarkkinoilla tilanne on tämä, että huomenna on edullisempaa kuin tänään, niin silloinhan monella kuluttajalla on ihan loogista lykätä sitä asunnonhankintaa. [Puhemies koputtaa] Näin se hintaero repeää, ja sen takia uudet hankkeet eivät oikein tahdo käynnistyä. Tähän tarvitsisimme todella käännettä aikaiseksi, jotta tämä luottamus heijastuisi kotimarkkinoille ja sitä kautta työllisyyteen. — Kiitos.