Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille hyvästä esittelystä. — Nämähän molemmat ehdotukset ovat määrällisesti rajattuja, mutta minun mielestäni kuitenkin periaatteellisesti merkittäviä. Ne vahvistavat oikeusturvaa, selkeyttävät käytäntöjä ja luovat yhdenvertaisuutta. Samalla ne osoittavat, että asevelvollisuusjärjestelmämme on kyvykäs uudistumaan ja huomioimaan yksilölliset tilanteet muuttuvassa yhteiskunnassa. Annan myöskin tukeni edustaja Heinosen hyvälle puheenvuorolle koskien ahvenanmaalaisten aseman tarkastelua nyt ehkä nimenomaan tässä maailmantilanteessa ja ajassa, ja ehkä erityinen huomio nimenomaan ahvenanmaalaisten mahdollisuuksiin vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. Näen, että tässä esityksessä ahvenanmaalaisten osalta kyse on ennen kaikkea oikeustilan selkeyttämisestä. Itsehallintolaki vapauttaa kotiseutuoikeuden omaavat miehet asevelvollisuudesta, mutta siis käytännössä pieni joukko, arviolta 5—10 henkilöä vuodessa, hakeutuu vapaaehtoiseen palvelukseen. Kyllähän tämä sekä symbolisesti että konkreettisesti vahvistaa puolustusjärjestelmäämme osaamisella ja paikallistuntemuksella. Tämä toinen uudistus koskee sukupuolen vahvistamista, ja on minun mielestäni tärkeää, että lainsäädäntö tukee palveluksen keskeytymätöntä jatkumista myös silloin kun henkilön juridinen sukupuoli muuttuu, ja tämähän koskee sekä palveluksessa olevia että reservissä olevia. Esityksen lähtökohtana on, kuten tuleekin olla, henkilön aktiivisuus ja tahto. Uudistus myös poistaa epäselvyyksiä ja turvaa sen, että palvelus tai reservissäolo ei katkea turhiin hallinnollisiin epäselvyyksiin. Arvoisa rouva puhemies! Vaikka kyse on sinällään teknisistä muutoksista, niin minun mielestäni näihin esityksiin liittyy myös syvällisempi ulottuvuus. Meidän maanpuolustuksemme, kuten tiedämme, uskottavuushan rakentuu siitä, että kaikki kansalaiset voivat kokea järjestelmän oikeudenmukaiseksi ja ymmärtävät paikkansa sen kokonaisuudessa.
Jarno Limnell
KOKUudenmaan vaalipiiri