Pia Hiltunen
Pia Hiltunen
SDPOulun vaalipiiri

Arvoisa puhemies! Kokoontuminen kesken istuntotauon kertoo tilanteen vakavuudesta ja epäluottamuksesta, jota Garden Helsinki -hankkeen prosessi on herättänyt. Kyse on korruptioepäilystä, jota oikeuskansleri selvittää ja johon mekin odotamme vastauksia. Kyse ei ole siitä, tarvitaanko areenaa: kyllä tarvitaan. Kyse on siitä, miksei prosessia hoidettu asianmukaisesti ja avoimesti alusta loppuun asti. Pääministeri totesi, että valtioneuvosto tulee tekemään selvityksen siitä, miten areenoiden kaltaisia suuria elinvoimainvestointeja voidaan jatkossa tukea, ja hyvä niin. Hankkeita tulee kohdella yhdenvertaisesti ja tasapuolisesti. Näillä areena-investoinneilla eri puolilla Suomea on tärkeä merkitys elinvoimaan, työllisyyteen, palveluihin ja verotuloihin, joilla myös katetaan niitä lakisääteisiä ja välttämättömiä palveluja. Tässä taloustilanteessa kasvutoimia todellakin tarvitaan, ja yksityinenkin raha investoinneissa on paikallansa, mutta samoin tarvitaan luottamusta päätöksentekoon. Oma eturyhmäpolitiikka ei ikinä herätä luottamusta.